Nyt esittelen teille Enskan kehdon.
Ennen
&
Jälkeen
Kehto jossa on J:tä pienenä nukutettu.
Taitaa kehdossa olla nukutettu myös
sukulaisten lapsetkin.
Kehto sattumoisin oli vähän väärän värinen...tai ainakin
minun mielestäni.
Joten se pääsi uudelleen maalattavaksi Virroille kotikonnuilleni.
Siellä on hyvä entisöintipaja Kieppi.
Kieppiin turvaudun silloin kun en osaa jotain huonekalua korjata
tai koen jonkin urakan liian isoksi minulle.
Kehto oli liian suuri pala minulle haukattavaksi ja
taas jälleen turvauduin Kiepin työvoimaan.
Valkoinen
sopii kehdon väriksi paljon paremmin kuin jalopuu.
Reunasuojan ompelin itse.
Mikään kaupan versioista
ei minulle kelvannut.
Kaupan valmiit suojat olivat kamalan värisiä ja kalliita.
Joten ompelu hommiin piti ruveta !
Kankaaksi valitsin Ikean valkoisen pellavan.
Reunasuojan pehmikkeenä käytin ystävältä saatua vanhaa
ja vähän kärsinyttä reunasuojusta.
Pitäähän sitä aina jotain vanhasta tuunata ja kierrättää.
Viime vuonna ompelin tilkkutäkin joka sopii
kivasti kehtoon.
Reunarusetit on tietenkin valko-harmaa ruudullista nauhaa.
Katoksen ompelin Ikeasta ostetusta valkoisesta lakanasta.
Toivottavasti
pikkuinen näkee
kauniita unia
kehdossaan !
Aivan ihana kehto ja somisteet! Tilkkupeittokin on ihastuttava! Varmasti vauva näkee tuossa kauniita unia :) Valkoinen maali tekee kyllä ihmeitä!
VastaaPoistaTulipa kehdosta ihana! Aivan herttaisen suloinen ja kaunis nukkumapaikka, tuolla ihan varmasti näkee kauniita unia! <3
VastaaPoistaIhana:)
VastaaPoistaNiin suloinen kehto :)
VastaaPoistaKylläpä kehto koki kauniin muutoksen. Raikas kokonaisuus, kyllä tuossa kelpaa pikkuisen uinua.
VastaaPoistaMeillä oli lähes samanlainen kehto Siirille vauvana. Siirin isän peruja.
VastaaPoistaTuosta tuli kaunis kerrassaan!
Ihana♥
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSiitä tuli todella kaunis, kyllä siinä varmasti makoisasti nukkuu!
VastaaPoistaMeilläkin oli pojalle oma vauvasänky, mutta en sitten raaskinutkaan laittaa sinne.. Nukuttiin perhepedissä ensimmäiset kaksi kuukautta, mutta minä en sitten nukkunutkaan. Lopulta oli vaan pakko laittaa pikkuinen omaan sänkyyn ihan meidän sängyn viereen ja kaikki nukkuivat paljon paremmin :)
Suloinen <3
VastaaPoistaKaunis tuli kehdosta! Meilläkin on käytössä mun vanha pinnikseni, mutta poika nukkuu silti suurimmanosan ajasta mun vieressä, siitä tuhinasta kun ei vaan voi saada tarpeekseen :) Pakkohan sitä on kohta enemmän nukuttaa omassa sängyssään, mutta vielä yösyömiset hoituu paljon paremmin mun vieressä kun ei tarvitse omaan sänkyyn eestaas nostella. Jotenkin on muka se nostelu hankalaa kun laita pitää olla jo korkealla kun pikkumies on oppinut kääyntyilemään ympäri :)
VastaaPoistaKehdosta tuli ihana! Minäkin sain juuri tällä viikolla oman vauvansänkyprojektini valmiiksi :)
VastaaPoistaVoi miten sievä ja suloinen, pidän kovasti muutoksesta. Tuolla kelpaa pienen köllötellä!
VastaaPoistaIhan paras kehto! Meidän kuopuksella oli sama ja nukkui niin paljon isoveljeään paremmin. Se oli ystävältä lainassa ja ollut aina valkoinen. Ihanasti olet kehdon somistanut!
VastaaPoistaVeikkaan muuten, että pienokaisenne puskee pienet kasvonsa pehmuihin. Se on kai vauvoista turvallisen tuntuista. Älä siitä pelästy häntä herättelemään, kuten esikoisen äidit yleensä. myös allekirjoittanut. :)
Heippa Kaikille !
VastaaPoistaKiitokset viesteistä :)
Kiva kun saa pikku hiljaa aina jotain projektia valmiiksi. Hoitopöydän sain just maalattua ja laitan teille kuvia näytille josain vaiheessa.
Kivaa Viikkoa !
Kehdosta tuli todella kaunis ja on paljon parempi tässä uudessa värissään =)
VastaaPoistaIhanaksi oot kehdon tunaillut, varmasti siinä näkee suloisia unia! :)
VastaaPoistaTosi söpö kehto! Meidän kodissa sama tilanne; esikoista odotellaan, mutta kehto on vielä etsinnässä. Toivottavasti se oikea löytyy ajoissa! Mukavaa odotusaikaa :)
VastaaPoistaKyllä Enskan kelpaa<3
VastaaPoista-Tuija-
Ihana kehto <3 Kyllä tuolla ei voi kun nähdä kauniita unia :)
VastaaPoistaSä oot tosi taitava! Ihana tuli kehdosta :)
VastaaPoistaKyllä on niin ihana kehto!
VastaaPoistaVirrat on muuten tuttu paikka,mummoni asuu Visuvedellä:)
Ihuna ♥
VastaaPoista