keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Leon Kastejuhla


Meidän pikkuisen kastettiin 
Itsenäisyyspäivänä.
Nimeksi hän sai
Leo Ensio.
Pihalla oli kirpeä pakkanen. Meidän kodissa ja 
juhlassa oli lämmin tunnelma.
Kaikki rakkaat pääsivät paikalle ja tekivät juhlista
ikimuistoiset.
Näissä juhlissa viskattiin korkkarit koppaan ja 
jalkaan laitettiin villasukat.

Kastemalja on todella vanha.
Aikoinaan kuulemma kuulunut 
 Kekkoselle tehtyyn isompaan
taideteokseen joka oli mennyt rikki ja
siitä oli säilynyt yksi malja.
J:n kummisetä oli pelastanut
ehjän maljan Riihimäen lasitehtaalta ja antanut sen 
J:lle lahjaksi sen kastepäivänä.
Maljaa on käytetti J:n suvun 
kastejuhlissa ja nyt siinä kastettiin
meidän pikku Leo.

 Juhlalounaaksi tarjoiltiin
 jauhelisoppaa ja erilaisia salaatteja.
Minä tomerana emäntänä tein itse kaikki
 ruuat ja kukka-asetelmat pöytiin.
Leon kummitäti hoiti salaattipöydän.
Kauniit kakut teetätin ihanalla Emmalla.
Käykäähän kurkkaamassa
Pienempi kakku oli porkkanakakku ja
isompi kakku oli suklaakakku suussa sulavalla
pätkistäytteellä.
Kakut olivat mielttömän upeat !


Kastemekko oli J:n vanha ja mekossa ollaan kastettu
monet sukulaisvauvat.
Ompelin mekkoon sinisen rusetin ja laitoin keskelle
napin. Nappeja löytyy myös Leon kakuista.
 Pöydät koristelin omilla vanhoilla vauva-ajan kengillä,
valkoisilla ruusuilla, liloilla tulppaaneilla, pitsein ja mustikanvarvuilla.
Kynttilät toivat ihanaa tunnelmaa
aikaisin hämärtyvään päivään.
 




Rakas kummitätini nappasi kuvan
minusta ja murusta.
 












17 kommenttia:

  1. Onnea vielä kerran Leolle ja koko perheelle ja ihanaa ensimmäistä yhteistä Joulua<3

    VastaaPoista
  2. Kauniit ristiäiset ja oletpas jaksanut järjestää paljon itse! Minullakin olisi tammikuussa mieluinen keikka suunnitella ystävän vauvan ristiäisiä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukka-asetelmia olet juhlaan tehnyt. Kastejuhla on varmasti ollut lämminhenkinen tilaisuus. Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Kuullostaa, että oli todella lämminhenkiset juhlat! Aivan ihanaa!

    Onnea pikku Leo-prinssille hienosta nimestä!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Onnea pikku Leolle! Kauniin näköiset juhlat ja ihania perintöjuttuja <3

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunista kaikki! Varmasti ikimuistoiset juhlat olleet. Ja hieno nimi pojalla! :)

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka kaunista kaikki! :)
    Leo oli niin söpö livenäkin ;)

    VastaaPoista
  9. Voi miten suloisia poikavauvajuttuja! Ihana kuva teistä kahdesta!

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihanat juhlat teillä on ollutkaan. Mieletön kuva kokoelma kertoo kyllä taidokkaasta kattauksesta, huolella suunnitellusta kastepöydästä ja mekosta, upeat kukat ja tarjoilut. Kerrassaan kaunis ja hehkeä äippä kallein aarre sylissään!

    Juhlat ovat varmasti olleet juuri teidän näköiset...ihan niin kuin pieni Leokin <3

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia muistona ihanasta juhlasta!

    VastaaPoista
  12. Pikku Leo on saanut arvoisensa juhlat...
    Kuulostaa niin kodikkaan lämpöiseltä tapahtumalta. Ihan niinkuin kuuluu kastejuhlan ollakkin.

    Onnea vielä kerran koko perheelle.

    Kaunis kuva äidistä ja pojasta <3

    VastaaPoista
  13. Oi, kuinka kauniit juhlat! Ihanat tarjoilut, kukat ja koristeet <3 kakut on mielettömän upeat!

    Ihana kuva teistä kahdesta! <3

    Mukavaa joulun aikaa teille. Toivottavasti joulun jälkeen pian taas nähtäis :)

    VastaaPoista
  14. Olipa kauniita kuvia ristiäisistä, ja etenkin kuva sinusta ja Leosta! Hauska kuulla, että sielläkin pipareita ikkunalla; onpa aivan ihanaa, kun aamulla tukka pystyssä tulee keittiöön ja siellä tuoksuu niin jouluiselle?! Mukavia jouluvalmisteluja; hienoa, että pääsitte jouluksi kotiin :)

    VastaaPoista
  15. Kiitti viesteistä !
    Juhlia oli ihan hauska järjestellä. Aloitin valmistelut jo hyvissä ajoin joten paniikkia ei tullut.
    Tarjoilut onnistuivat hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä.
    Tunnelma oli kotoinen ja lämmin <3
    Nyt aloitetaan joulun odotus :)

    Iida-Emilia; Suunnitellaan ens vuoden alkuun treffejä :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis juhla, mahtava kakku ja aivan I-H-A-N-A kuva teistä <3
    Mahtavia aarteita kastemalja ja kastepuku!

    Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle!!!


    "hertta-akka"

    VastaaPoista
  17. Kiitti ! Kaunista ja Rauhaisaa Joulua Hertta-Akalle <3

    VastaaPoista