tiistai 3. joulukuuta 2013

Treffit Jouluisessa Tukholmassa


Torstaina pääsin hyppäämään junaan ja aloittamaan
kauan odotetun matkan !
Matka tehtiin yhteistyössä
kanssa.
Mukaan tulivat myös ihanat ystävät 
Ihana joukko nauravaisia naisia lähti kohti 
jouluista Tukholmaa
Viking Linen uudella Grace laivalla.
Laiva oli todella upea ja 
heti laivaan päästyämme menimme
nauttimaan noutopöydän herkuista.
Hyvän ruuan parissa vaihdoimme kuulumiset.



Perillä Tukholmassa meitä odotti 
upea Scandic Grand Central hotelli joka oli 130 -vuotta vanha.
Täysin uudistetussa ja hauskasti sisustetussa
hotellissa oli muhkeat petit jossa uni maittoi makeasti.
Sisustus hotellissa oli kiva. 
Pienet yksityiskohdat
tekivät siitä todella hauskan ja
mielenkiintoisen.






Perjantai päivä kului nopsaa kaupungilla.
Kiertelimme sisustuskauppoja ja
istuimme pienissä kahviloissa.
Oli kiva lepuutella väsyneitä jalkoja
kuuman cafe laten ja suklaakakkujen parissa.
Kaupunki oli upeasti koristeltu jouluiseen asuun.
Jokainen kadun kulma oli puettu jouluisiin valoihin.
Näyteikkunat olivat viimeisen päälle tarkkaan mietitty ja
niissä oli kauniita kokonaisuuksia.
NK:n tavaratalossa oli joulupukki vierailulla.
Joulupukin syliin oli pitkä jono.
Tuntui että tämmöinen jouluhöpsö 
oli päässyt paratiisiin !


MOOD 
 tavaratalossa kävimme 
tutustumassa uuteen 
Juiceverket -mehubaariin.
Mehut puristetaan tuoreista raaka-aineista.
Vaihtoehtoja juomasekoituksille oli vaikka 
kuinka paljon.
Itse nautin mustikan makuisen juoman.
Baarin sisustus oli rouhee ja nuorekas.
Käymisen arvoinen paikka !








Tukholma jouluvaloitetuista kaduista on 
olemassa myös kartta.
Kadut ovat upeasti koristeltuja ja jos 
olet menossa Tukholmaa joulun aikaan
kannattaa etsiä kartalta upeat kadut 
tuhansineen valoineen.
Nähtävää riittää todella paljon.


10 kommenttia:

  1. Vaikuttaa huippureissulta!! Paljon ihanaa nähtävää ja kokemista ja seurakin aivan luksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli aivan mieletön ja rakkaat ystävät tekivät siitä ikimuistoisen !
      Tukholma on mun suosikki kaupunki :)

      Poista
  2. Hienon näköinen ja kuuloinen reissu teillä ollut! :) Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Minna !
      Reissu oli ihana ja paljon oli matkalla nähtävää.
      Toivottavasti sait kuvien välityksellä saman tunnelman koettua.
      Kivaa loppuviikkoa !

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli kiva matka !
      Ihana oli päästä välillä valmiiseen ruokapöytään ja katsella rauhassa
      maailman menoa :)

      Poista
  4. Ihanan näköinen laiva, pakko päästä joskus!

    VastaaPoista