lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lomapäivän treffit


Perjantaina pääsin pitkästä aikaa
kyläilemään ystäväni Iida-Emilian luona.
Iida-Emiliahan asustelee  Pienellä  Pilvenhattaralla
luulen että se on teille monelle tuttu koti.
Onneksi molemmilla oli lomat samaan aikaan ja
sovimme hyvissä ajoin treffit.
Saatiin hömppäillä koko päivä ihan kaksistaan 
mukaan eivät päässeet edes lapset.
Kävimme myös ajelulla ja samalla tutustumassa
ihanaan maalaisromanttiseen sisustuskauppaan
Siellä meitä oli vasta ihana hymyilevä myyjätär.
Puoti sijaitsee Tuuloksessa ja Iida-Emilia 
toimi koko matkan kartturina.
Matkalla ihastelimme ihastuttavia
vanhoja maalaistaloja.
Perillä meitä odotti ihana ja reipas myyjätär.
Kiertelyn jälkeen nautimme päiväkahvit ja
söimme makeat vohvelit.
Puodin yhteydessä oli myös kirpputori josta tein 
muutaman kivan löydön.







Puoti reissun ja kirpputori kiepin jälkeen nautimme maittavan lounaan
Iida-Emilian luona.
Maha täynnä ja poskilihakset kipeänä nauramisesta
ajelin takaisin kotiin.
Oikein hyvän mielen reissu !
Seuraavaa tapaamista jo innolla odotan.

20 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana puoti, harmi kun on niin kaukana :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoti oli ihana ja harmittaa kun se on niin kaukana !
      Onneksi Metsäpellon puodilla on myös nettikauppa :)

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen päivä ja suloinen puoti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva viettää päivä ystävän kanssa !
      Puodin nettikauppaan pääsee kurkkimaan mitä kivaa sieltä löytyy :)

      Poista
  3. Siis ihana paikka ja vielä ihanampi tuo teidän päivä! Kivat kuvat sait napattua muistoksi päivästä ystävän kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva käydä tutustumassa puotiin.
      Kiva päivä vietettiin :)

      Poista
  4. Kauniit kuvat olit ikuistanut päivästä <3
    Ihana kun kävit kylässä! Oli taas niin mukavaa :)
    Onneksi pian taas tiedossa uusia kivoja reissuja!
    Halit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana nähdä ja loistavaa kun pääsin käymään siellä puodilla.
      Seuraavaa reissua odotellaan innokkaana :)
      Halit kamulle <3

      Poista
  5. Aivan täydellisen ihana päivä teillä <3
    Suloinen puoti ja mukava seura, mikäs sen hauskempaa!
    Valoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seura, puoti ja herkkupäivä ... kaiki samssa paketissa.
      Upea päivä !

      Poista
  6. Unelmatreffit! Tästä sinun blogista on tullut mun uusi lemppari, niin kauniita kuvia :)
    -Ninnu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ninnu ! Kiva kun tykkäät blogistani.
      Kiva viettää välillä kaiken kiireen keskellä päivä ystävän kanssa.

      Poista
  7. Kuulostipa reissu ihanalta! Itsekkin teen naisporukalla reissuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja muistoja jäi tästäkin kivasta päivästä.
      Reissut naisten kanssa on parhaita !

      Poista
  8. Oi teillä oli varmasti ihana päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva päivä oli ! Ja mehän nähdään jo ihan pian :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tähtikipot oli kivoja. Varsinkin noi harmaat oli mun mieleen.

      Poista