keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Bugs



Viime viikonloppuna hömpötimme Helsingissä koko
perheen voimin. Kävimme Linnanmäellä ja Korkeasaaressa.
Pieni mies sai kieppua muutamassa laitteessa
Linnanmäellä.
Korkeasaaressa nähtiin leijonat, pantterit ja karhut.
Muutama muukin eläin taisi jäädä pikku miehen
seuraavan yön uniin laukkaamaan.
Nautimme ja olimme hotellissa yhden yön. 
Hotelli aamiaiset ovat niin suurta luksusta, eikä
hotellin pehmoisessa petissäkään ollut valittamista.
Lauantaina ennen Linnanmäelle menoa kävimme 
kaupungilla. Löysin ihan sattumalta erään ihastuttavan 
sisustuskaupan.
Destiny sisustuskauppa sijaitsee myös Porvoossa.
Nappasin muutaman kuvan puodista, mutta 
tekniikka petti ja kuvat ovat kadonneet.
Kaupasta ostin kaksi julistetta.
Hennon surenkorennon ja 
paksun pörriäisen.
Kehykset ovat Clas Ohlsonilta.
Pionit sain rakkaalta ystävältä
syntymäpäivänäni.
Meikäläiseenkin on iskenyt pioni hulluus.
Ostin takapihalle pari pionin tainta.
Toivottavasti osaan niitä oikein kasvattaa ja
nauttia kukista ensi kesänä.




Me suuntaamme juhannuksen viettoon
maaseudun rauhaan Mummulaan.
Ihanaa yhdessä oloa on luvassa monta päivää
ja tietenkin hyvää ruokaa.

Nauttikaa tekin Ihanaiset !

Hauskaa Juhannusta !

4 kommenttia:

  1. Pioni on niin kaunis kukka :) Ihastuttava tunnelma kuvissasi!

    VastaaPoista
  2. Ihania pioneja ja ötökkätauluja! Ja tuo lipasto, ihan huippuhieno!!
    Mukavaa juhannusta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna !
      Lipasto on vienyt minun sydämmen ja pionit ovat hurmanneet
      kauneudellaan :)

      Poista