sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syyskuun riemuja


Syyskuun pihapuuhia tehtiin lauantaina.
Viikolla kävimme ostamassa muutamat kanervat.
Inspiraation iskiessä ja auringon paistaessa oli
ihan pakko mennä ulkoilemaan.
Pelastimme ison pärekorin roska-auton kidasta.
Kori on vähän risa, mutta ei se meitä taittaa.
Leo tykästyi korista ja otti sen omiin leikkeihin.
Siihen saa kivasti tehtyä asetelmia.
Muratteja siirtelin kanervien kaveriksi.
Pihaa siivotessa löytyi vielä 
pullonpohjalta kupla-ainetta.
Muutamat kuplat puhalleltiin päivän päätteksi.
Ilo oli taas ylimmillään !
 
 




9 kommenttia:

  1. Voi miten mieli halajaa pihapuuhien pariin. Eilen sain kanervat ostettua neidin avustuksella, vielä kun riittäisi puhtia laittaa ne kauniisti pihalle. Metsään tekisi mieli, että saisi jouluksi katajaa, havuja, sammalta ja jäkäliä istutusten tekoa varten. Ihanat istutukset sinulla ja suloinen seuramies <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta pääset pihahommien pariin. Metsäretkellekin olis kiva lähteä :)
      Vielä on aikaa ennen lumen tuloa.

      Poista
  2. Voi miten suloinen pikkumies ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eija :)
      On kyllä kiva seurata pikku miehen leikkejä.

      Poista
  3. Ihana syysasetelma, <3
    Samoin tuo pikkumies kopassa.
    Mukavia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Minttu ! Koppa oli pikku miehen mieleen. Kivaa alkanutta viikkoa :)

      Poista
  4. Huikea syystunnelma!

    VastaaPoista