maanantai 24. marraskuuta 2014

Idiksen toteutus



Heippa !

Viikko on taas lähtenyt vauhdilla käyntiin.
Viime viikonloppuna sain puuhailla omiani
pikku miehen päikkäreiden aikaan.
Innostuin toteuttamaan päässä muhineen idiksen.
Sahailin autotallista löytyneitä laudan pätkiä.
Yhdistin palat toisiinsa rautaisilla kiinnikkeillä.
Mitään kohtaa en hionut vaan pesin laudat huolella.
Jokainen kolhu saa näkyä reippaasti.
Laudan sahattuihin päihin tupsuttelin maalia.
 Tästä virityksestä tuli pesukonelle pöytätaso 
ja piilopaikka.
Vanha lastenlakanan taittelin
pesukoneelle esiliinaksi.
Pienelllä muutoksella sain koneen piiloon.
Esiliina hillitsee 
pienen miehen vikkeliä sormia
jotka usein ovat näppäilleet uuden ohjelman 
koneeseen.
Pesuhuone on vielä remppaamatta ja
pinnat ovat jo aikansa eläneet.
Onneksi kylppärissä on valkoiset perus
neliölaatat. Niihin ei ainakaan kyllästy.
Haaveilenkin rempasta näihin nurkkiin,
ehkäpä ne haaveet joskus toteutuvat.

 Kivaa Viikkoa 
Kaikille !

 




28 kommenttia:

  1. Waude mitä idiksiä ;)
    Täällähän oli taas tapahtunu vaikka mitä kivaa ja nättiä!!!Mulla on jäänyt blogistania hetkeksi katsastamatta ja täälä teillä oli tapahtunu vaikka mitä.

    Puuhakasta viikkoa ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kamu ! Kiitos kehuista :) Aina pitää pikkuisen näpertää ja
      kotia kohentaa. Kivaa Viikonloppua <3

      Poista
  2. Niin on näpsäkkänä oltu ja nakuteltu kätevä pöytätaso ja piilopaikka koneelle. Kätevää.Ihanat vanhat pyykkilaudatkin ovat löytäneet paikkansa. Suloista. Pikkumiehelle suukkosia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kaisa ! Kiva piilo siitä tulikin. Vaihtelu virkistää ja kun kyllästyy siin tasonsaa kätevästi otettua pois.
      Kivaa Viikonloppua ja halit !

      Poista
  3. Oi miten kiva oivallus..ja niin kaunis...hyvä, hyvä☆

    VastaaPoista
  4. sooooo süß!!! danke für die tollen bilder und inspirationen!!! liebe grüße von angie

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja niin kekseliästä ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  6. Ai että kaunis pesukonenurkkaus. Todella ihania kuvia.
    E-R

    VastaaPoista
  7. Ihania kauniita esineitä kylppärissäsi! :D

    VastaaPoista
  8. Hurmaava lopputulos! Ihastuttava kylppäri!
    Nauti joulun hiipivästä odotuksesta ja aurinkoa täältä etelän oliivipuun alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ! Olisipa lämmintä, mutta täällä on kylmää / kosteaa.
      Ei niin kiva joulu fiilis ! Kivaa Viikonloppua !

      Poista
  9. No voi jessus kuinka nättiä ja näppärää <3

    VastaaPoista
  10. Miten kaunista! Ja miten huikeita kuvia näin lehdessä eilen <3
    Valoisaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu ! Vuosi kerettiin kuvia odottamaan ja odotus kyllä palkittiin :)
      Kivaa Viikonloppua !

      Poista
  11. Oih, miten voi pesuhuoneessa olla noin kaunista?! :)

    VastaaPoista
  12. Ihana pesuhuone! Ja tosi ihana juttu teidän kodista lehdessä :)

    VastaaPoista
  13. Hei! Kiva ja näppärä idea!! Ihania tavaroita pesuhuoneessa,tosi suloinen tuo pieni pyykkilauta! Samanlainen oli mulla lapsena,mutta sitä ei enää oo :)) Kaunis koti teillä,luin jutun Unelmien talo&koti lehdestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tarja ! Pyykkilauta on antiikkimarkkinoilta ostettu kauan aikaa sitten. Suloinen on :)

      Poista
  14. Mikä lehti, mikä lehti???? Heit pitää valjastaa sisko suomesta ostopuuhiin!!! Talo&Koti? Uusi joulukuun numeroko? =) Kato paniikki ihan iski! =D Mutta nyt tuohon kylppäriin...meidän kylppärissä on beigen rusehtavat (minä sanon pappakalsari kaakelit) kauniit espanjalaisittain tyypilliset kammottavat kaakelit ja haluaisin mitkä tahansa muut neutraalit ja yksi väriset, ilman boordeja! Vanhemmat ihmiset kun käyvät meillä niin sanovat niiden olevan kauniit mutta ei minusta, ne on tunkkaiset. Haluaisin maalata ne kaakelimaalilla (valkea, harmaa, beige) ja periaatteessa olen saanut luvan mieheltä mutta jäljen on kuulemma oltava sitten priimaa ja nyt kun olen muutamalla tuttavalla maalin jäljen tulosta tarkemmin katsellut niin eihän se mikään kauhian kaunis ole joten en ole uskaltanut ryhtyä toimeen tai oikeastaan olen sen hylännyt kokonaan koska mies oli kiltisti sitä mieltä et jos sössin sen niin saan maksaa sinne uudet kaakelit.. ;) joooooten, sun perusvalkeat on niin ihanan raikkaat ja tässä nähdään taas että taitava sisustaja osaa korostaa hyviä puolia ja häivyttää huonoja. Varmaan saisit meidänkin kylppärin nätiksi, ei kiinnostaisi etelänmatka? =D Tuo lautapöytä on hyvä idis, onko se kiinni seinässä niin että koneen ja laudan väliin jää rako vai lepääkö se koneen päällä? Jos lepää niin eikö se tärise ja tavarat tuossa päällä liikuskele vai onko teillä niin hienosti saatu kone hallintaan ettei hytky ja huoju? Meilläkun tuo kone on pesun jälkeen melkein olkkarissa asti (vanha kun taivas ja jalat ilmeisesti antaa periksi eikä siksi ole "asennossa"... Tulipas näitä mietteitä nyt urakalla mut sun blogi niin inspiroi ja laittaa ajattelemaan ja suunnittelemaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mari ! Kiitti ihanista kehuista :)
      Meistä tehtii viime jouluna juttu Talo & Koti lehteen ja nyt se julkaistiin.
      Mä voin tulla teille stailaan sun kanssa :) Sopii mulle !
      Kaakeleiden maalaus on kamala urakka ja kaakelimaali on aikasta kallista. Maalauksen jälkeen kaakeleiden peseminen on aika hankalaa. Ja varsinkin kylppärissä missä pitäis joskus pestä hankaavilla aineilla niin sitä ei sitten pysty tekemään, maali lähtee hilseilemään hankauksesta :(
      Vaihda kaakelit niin pääset helpolla. Pienillä jutuilla voit toki viedä katseen pois kaakeleista. Stailaa jokin nurkka esim. pesukoneen päälinen. Osta hyllyjä ja naulakoita. Niillä saat kivasti uutta ilmettä ja pikku rahalla.
      Toi mun tekemä lautataso on irtonainen ja sen saa pois jos kyllästyy.
      Meillä ei kone vatkaa linkouksen aikana hulluna. Kone pitää vaaittaa oikein niin se ei sitten vatkaa.
      Tommosen lautapöydän saat toki tehtyä kannakkeilla seinäänkin kiinni.
      Olipa ihana lukea sun mietteitä.
      Nyt ajatusmyssy päähän ja suunnittelemaan. Tsempit sinne pesuhuoneen stailaukseen :)
      Se mitä ei voi peittää niin sitä pitää korostaa :)

      Poista