Tässä muutama shoppailuvinkki
Hämeenlinnassa vieraileville.
Pääsin itsekin tututumaan
näihin ihastuttaviin puoteihin
kyläillessäni Iiduskan
(Pienen Pilvenhattaran) luona.
Ensimmäisenä ajelimme
maalaismaiseman saattelemana
Tehtaalle on tehty iso laajennus ja
tuotevalikoimaan on lisätty hurjasti.
Kohta sinne aukeaa myös
oma kahvila.
Sitten sinne pitää poiketa uudestaan.
Kauniisti asetellut
sisustustuotteet olivat
silmänruokaa sisustajalle. Olisin
voinut kotiuttaa vaikka ja mitä !
Tiirinkosken tehtaalla on myös
nettikauppa.
Kannatta käydä tutustumassa !
Seuraavaksi ajelimme
Tuulokseen.
Tästä puodista löytyy
räväkkää ja iloista
sisustustavaraa jokaiseen kotiin.
Näistäkin olisin voinut kotiuttaa
ihan kaikki !
Keksin monta kivaa lahjaidistä.
Puodilla oli hurja
määrä Krasilnikoffin tuotteita.
Valikoimista löytyi suloisen hempeää
keramiikkatavaraa.
Salmiakkikuvioiset mukit olisivat aika
hauskat.
Valikoimista löytyi suloisen hempeää
keramiikkatavaraa.
Salmiakkikuvioiset mukit olisivat aika
hauskat.
Mutta pirteän keltaiset
taitavat olla tämän kesän
ykkösjuttu.
Poikkea myös tässä puodissa !
Oi oi, mitä kauppoja!!! Kauniita esineitä hyllyt pullollaan :)
VastaaPoistaOli kiva piipahtaa molemmissa puodissa :)
PoistaTodellisia shoppailijan paratiiseja.
kiitos vinkeistä :) täytyy kesällä ottaa suunnaksi nämä liikkeet
VastaaPoistaVinkit pitää laittaa jakoon ja kiva jos niistä on apua :)
Poistakannattaa piipahtaa molemmissa.
Vau, ihania puoteja! Kiitti vinkeistä:)
VastaaPoistaOle hyvä ! Itsekin tykkäsin molemmista puodeista.
PoistaIhania kuvia liikkeistä :) Pitikin kirjoittaa nimet ylös josko kesälomalla lähtisi ajelulle :) Aurinkoista viikonloppua :)
VastaaPoistaKannatta ajella tutkimaan mitä kivaa puodeista mahtaa löytyä :)
PoistaTodella Kivoja paikkoja! Ihanaa kun päästiin yhdessä käymään. Houkuttelevat kuvat olet jälleen saanut napattua!
VastaaPoistaOli ihana taas käydä teillä kylässä ja tietenkin päästä kaupoille ihastelemaan uusia sisustusjuttuja :)
Poista