lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pientä pintaremppaa



Heippa !

Touhuakas viikko takana.
Paljon en ole kotona kerennyt olemaan.
Mutta nyt ollaan ja nautitaan viikonlopusta.
Pääsin eilen Tampereen Sokokselle
tekemään kattausta ja juttelemaan asiakkaille
sisustustapahtumassa.
Tein hääaiheisen kattauksen johon lisäsin ripauksen vintagea.
Oli ilo olla mukana tapahtumassa.

Nyt siihen pieneen pintaremppaan
joka on ollut jo jonkin aikaa valmis.
Meidän eteisen kaapin ovet ovat olleet todella 
surkeen näköiset jo pitkään.
Alunperin männynväriset ovet maalattiin heti meidän 
muutettua tähän asuntoon.
Ajan myötä maali on kuitenkin kulunut ja
nyt oli korkea aika tarttua maalisutiin.
Tähänkin projektiin käytin 
Jeanne d`Arc Living kalkkimaalia.
Koska se kuivuu nopsaa ja mikä tärkeintä
maali ei käryä.
Ovista tuli todella kivat ja samalla se raikasti 
pikku eteisen lookin.
 

Aurinkokin alkoi taas paistamaan !
Kohta päästää taas pihalle puuhailemaan.

Kivaa Viikonloppua !

terkuin
allidaalia




 jälkeen ....

 




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kalkkimaalilla on helppo ja vaivaton maalata.
      Kuivumisaika on todella nopsa ja uutta kerrosta sai pian alkaa maalaamaan.

      Poista
  2. Ihan superhyvän väriset ovet tuli! Todella kaunis ja raikas eteinen teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti maalaus raikasti eteisen ja valon määräkin tuntui tuplaantuvan.

      Poista
  3. Tosi kauniit tuli! Teillä on kyllä niin kaunista! Tuo maali on kyllä niin loistava. Tekisi mieli kokeilla sitä myös kankaaseen.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Itse maalasin vanhan kankaisen jalkarahin. Onnistui hyvin. Ohjeet ja tekovaiheet löydät täältä blogista.

      Poista
  4. Minkälaista tuo maali on? onko pinta matta ja tahkea sen jälkeen? Pittääkö vanha lakattu mäntypinta hioa ensin vai riittääkö himmostus. Uskaltaispa itekki kokeileen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maali on mattapintainen. Näitä ovia ei ole hiottu. Suosittelen kyllä jos lakkaa on paksusti niin hiomaan. Pohjamaali on hyvä laittaa jos et hio pintaa. Rohkeasti vaan kokeilemaan !

      Poista
  5. Tosi kivasti ja vähällä "vaivalla" tuli entistä ehommat kaapit... mun serkulla on samanlaisia kaappeja, joissa on nuo raot ja hän suunnitteli poistavansa ne, mutta niitä oli pitkän käytävän varrella sen verran, että se mietitytti... hän puhui asiasta minulle ja ehdotin, että jos ne maalais valkoiseksi... niin tehtiin ja pitkästä käytävästä tuli ihanan valoisa... he ostivat vuosia sitten 80-luvulla rakennetun talon, jossa on 250 neliötä yhdessä kerroksessa... autoin heitä maalailemalla tai tapetoimalla seinät... siinä oli urakkaa, mutta lopputulos oli hieno ja minä tykkäsin, kun sain tehdä sitä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei serkkusi poistanut kaapinovia. Nämä on kivat ja ilmavat. Valkoisena tietty ihanat :)

      Poista