Heippa
Menipäs joulu todella nopsaan.
Just kun kerkesin pääsemään vauhtiin niin
jo se loppuikin.
Tänään siivoilin oman joulun kodista pois.
Muutamia valoja jätin pimeisiin iltoihin
luomaan tunnelmaa.
Joulua saimme taas viettää Mummulassa maalla.
Ihana rauhallista ja tunnelmallista.
Sytyttelimme kynttilöitä heti aamusta asti.
Nautimme maukasta riisipuuroa kanelin kera.
Pelasimme ulkona jalkapalloa ja saimme jopa tehdä lumitöitäkin.
Vaikkein saatukaan kauniin lumisia maisemia
jouluksi.
Reipasta kinkun sulatusta.
Ikkunasta kurkittiin aina välillä jos vaikka
näkyisi tonttuja.
Kyllähän ne pikku tontut kävivät ja
toivat muutaman paketin Leolle.
Joulussa on kivaa kun saa kattaa pöytää oikein
urakalla.
Aatoksi on aina kiva suunnitella jokin kiva kattaus.
Tänä vuonna me koristelimme havuilla
vähän joka paikkaa.
Pieniä minikuusia ja punaisia omppuja
hyllyjen reunalla.
Punaisia rusetteja somisteena.
Tänä vuonna joulukuusi oli aivan yli söpö.
Pieni ja pullea kuusi koristeltiin punaisilla
palloilla.
Yksinkertainen koristelu taitaa olla meidän juttu.
Ruokaa ja herkkuja riitti.
Kokeilimme Valion piparitiramisu ohjetta.
Se olikin maistuva ja hyvä ohje.
Näistä pikku asioista
tehtiin meidän ihana joulu
💓
halauksin
allidaalia
Voi tavaton miten ihana tunnelma ❤️ Ihana mummula ❤️❤️❤️
VastaaPoistaKiitos kamu :)
PoistaMummulan on niin ihana paikka.
Hyvää tätä vuotta ❤️
Todella kaunista, ihania somisteita ja asetelmia ♥ Teillä on varmasti ollut ihana ja todella tunnelmallinen joulu.
VastaaPoistaKaunis kiitos.
PoistaMummulassa on aina yhtä mukava juhlistaa joulua. Mukavaa tätä vuotta.
Niin mielettömän kaunista ♡
VastaaPoistaKiitos.
PoistaHyvää tätä vuotta.
Kaunis piparikranssi!Niin jouluisen kauniin kodikasta teillä!
VastaaPoistaKaunis kiitos.
PoistaMummulassa on ihana tunnelma.
Hyvää tätä vuotta.
so schön WEIHNACHTLICH,,
VastaaPoistasehr gemütlich
ich wünsche einen guten RUTSCH in das neue JAHR
bis bald die BIRGIT aus TIROL
Beautiful thank you and good this year <3
PoistaVoi miten kaunista, ihan mielettömän tunnelmallista ♥
VastaaPoistakaunis kiitos ja oikein hyvää tätä vuotta <3
PoistaIhanaa raikasta tunnelmaa. Kuvia voisi skrollailla edestakaisin monta kertaa...ja kuvitella itsensä mukaan ;)
VastaaPoistaIhana kuulla. Mummulan tunnelma on ihana <3
PoistaHyvää tätä vuotta.