lauantai 22. huhtikuuta 2017

pienen pojan huone




HeippaRallaa

Kevät tulee räntäsateista huolimatta ja
ajatukset liihottaa jo pihahommissa.
Vaikka meillä ei iso piha olekkaan niin
on sitä ihan kiva kuopsuttaa.
Terassille olenkin jo suunnitellut uutta järjestystä.
Mutta nyt lastenhuoneen kimppuun.
Jonkin aikaa sitten vaihdoin poitsun huoneessa
järjestystä. Vuosien saatossa huone on muuttunut todella
paljon. Vauvan huoneen hempeät sävyt ovat vaihtuneet
ison pojan reippaisiin tekstiileihin ja leluihin.
Lippiskelejä poika odottaa innolla.
Siinä ne onkin rivissä odottamassa kesää.
Leo on innokas leikkimään legoilla ja niitä onkin kertynyt meille
isot kasat. Joukossa on myös minun vanhoja legoja.
Pienen vanhan työpöydän olen joskus ostanut 
Orivedeltä yhdestä sisustusliikkeestä.
Vanha pöytä sai kaverikseen jokin aika sitten
valkoisen metallituolin. Aika hauska yhdistelmä.
Metalli tuoli on ArrogantDesing nettikaupasta.
Kannatta kurkata metallituolien valikoimaan kaupan sivuilta.
Nettikaupasta löydät muutakin kivaa kotiin.
Meidän kodissa on todella paljon vanhoja 
puuhuonekaluja ja kivan piristeen niiden 
joukkoon antavat uudet simppelit sisustusjutut.
Muutakin muutosta meidän kodissa on tapahtunut,
mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
 Poitsun on helppo siirtää tuolia keveyden ansiosta.
Hän tykkää aina puuhailla omassa huoneessa
aktiivisen tarhapäivän jälkeen.
Lastenhuoneen sävyt on simppelit ja raikkaat.
Lelut tuovat sitten enämmän väri 
Leon kämppään.
Lelut on helppo pitää järjestyksessä lelukaapissa.
Ja jos joskus kaapissa vallitsee kaaos niin ovet saa
laitettua kiinni.
Kaapin löysin joskus torista edukkaaseen hintaa.
Kaappi  oli hyvässä hyvässä kunnossa.  
Ainoastaan maalipinnan uusin
kämppään sopivaksi.

Mutta nyt pojat odottaa iltapalan
laittaajaa eli koneet säppiin ja
kyökin puolelle lämppäreitä tekemään.

Kivaa lauantai-iltaa kaikille.

terkuin

allidaalia



 









11 kommenttia: