sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Nopsa DIY



HeippaRallaa .

Pitkästä aikaa taas päivityksen parissa.
Innostuttiin pojan kanssa askartelemaan
pääsiäiseksi. Kokeilimme ystävältäni saatua ohjetta.
Olen monena vuonna ihastellut kipsistä tehtyä 
kananmunankuoria. Itse en ole saanut aikaiseksi moisia
munankuori tehdä. Joten nyt annan vinkin joka varmasti onnistuu 
ilman kalliita kipsiaineita.

Meidän pieniin munankuoriin tarvitaan :

- Vesi-ilmapalloja.
Tavallisetkin käy jos haluaa tehdä isoja kuoria.

- Talouspaperia.

- Hienoa sokeria.

- Kuumaa vettä.

Ensin yritin epätoivoisesti puhaltaa vesi-ilmapalloihin ilmaa.
En onnistunut, mutta posket sain kipeeksi.
Täytin ilmapallot vedellä ja laitoin ne pystyyn munankennoon.
Keitin vettä kattilassa ja kaadoin sen sokerin päälle kulhoon.
Sekoitus niin että sokeri sulaa.
Odota että sokerivesi jäähtyy.
Revi talouspaperista sopivia suikaleita ja kasta ne jäähtyneeseen
sokeriveteen. Sen jälkeen asettele ne ilmapallojen päälle.
Sokerivesi sottaa aika paljon.
Asettelin keittiöpyyhkeen kennon päälle ettei 
tahmea sokerivesi valu pitkin lipaston kantta.
Kuivumisaika on noin vuorokausi.
Sen jälkeen tein ilmapalloon reiän ja poistin veden palloista.
Pallon riekaleet roskiin ja pienet kananmunankuoret ovat valmiit.

Nyt kananmunakuoria voi käyttää asetelmissa tai 
niihin voi kätkeä namuja.

Todella nopea ja helppo askarteluohje.
Kannattaa kokeilla.
Meillä poika ainakin tykkäsi sotkea sokeriveden kanssa.




 Hauskoja askarteluhetkiä 


terkuin
allidaalia

💛



 





10 kommenttia:

  1. Voi miten söpösiä kuoria! Jaksaisinpa itsekin väsäillä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Leena. Näiden tekeminen ei vie kauan. Suosittelen kokeilemaan. Näistä voisi tehdä pääsiäistuliaisia :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti Kamu . Nyt vaan sokerilientä keittämään ja munankuoria tekemään :)

      Poista
  3. SO eine süße IDEE,,,,

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
  4. Miten paljon vettä ja sokeria tarvitaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Laitoin ihan näppituntumalla. Aika sokerista liemi oli.

      Poista
  5. Nämä on niin ihania askarteluja, viime vuonna taisi olla oikea villitys. kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Niin nämä kuoret ovat olleet vuosien ajan villityksenä. Itse en jaksanut ostella kipsiaineita vaan tein siitä mitä kotoa löytyy. Kiitti kehuista.

      Poista