tiistai 12. kesäkuuta 2018

k e s ä k u u



Morjens

Pienen kylmän hetken jälkeen kesä tulikin takaisin.
Ehdin jo huolestua. Loma lähestyy ja kelit muuttuivat 
todella kylmäksi. Vaikka olisi kuinka kylmä niin 
ulkona meidän sakki viihtyy parhaiten.
Ollaan tykästytty uuteen kesäkeittiöön. Pienellä sähkögrillillä 
paistaa nopsaa jauhelihapihvit tai kanapalat.
Ostin pienen oliivipuu. Ja toivon että nyt saisin pidettyä sen hengissä
edes kesän ajan.  
Tavaroiden karsimisella ja uudelleen järjestelyllä sain ankeaan terassiin
uutta ilmettä. Vaikka en tykkääkään rumista väliaidoista niin 
nyt en niitä edes huomaa kun olen saanut terassin sisustettua  mieleisekseni.
Lomaa odotan todella innokkaana.
Lomalle en tee aikatauluja tai isoja suunnitelmia.
Yhteinen aika on parasta.
Poitsu jäi jo kesäkuun alussa lomalle tarhasta. Tarhavuodet on nyt takana
ja syksyllä odottaa eskari.


halauksin 

allidaalia










5 kommenttia:

  1. On kyllä niin viihtyisä terassi ❤️ Lomalla kiireettömyys ja yhdessä oleminen on ihan parhautta ❤️

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen terassi, kutsuva <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis terassi <3
    Loma ja yhteinen aika perheen kanssa on parasta kesässä

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloinen pieni puu! ♥ Ja ihastuttava terassi! Nyt on ollut tosi kivat ilmat, tällainen koiraperheen äiti kiittää kuivuudesta kun ei tarvitse pyyhkiä joka välissä rapatassuja :D

    VastaaPoista
  5. Niin viihtyisä terassi ja suloinen tuo oliivipuu ♥

    VastaaPoista