sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Joulukuun juttuja




Heippa


Kuinkas kiireinen teidän joulukuu on ollut ?
Tuntuu että joka päivä tehdään pieni askare jouluun liittyen.
Ressiä ei aio ottaa joulusta vaan nautin kaikeista sen tuomista 
puuhista täysi. 
Olen saanut tehtyä joulukortit ja kaikki lahjat on jo hommattu hyvissä ajoin.
Tänä vuonna teen poikkeuksen ja aattona aikuisetkin saavat muutaman pikku paketin.
Antamisen iloa.
Kotiin olen laitellut joulua, mutta me vietämme joulun Mummun luona niin panostamme
Mummulan koristeluun enemmän. 
Tänä vuonna poika halusi että teen itse hänelle kalenterin.
Joten ostin pieniin paketeihin pokemon -ja lätkäkortteja joita meillä
innookkaana kerätään ja ripustin ne mailegin tonttukalenteriin.
Kalenterista onkin ollut iloa ja aamuisin on poika on herännyt 
todella reippaasti luukkuja avaamaan.
Itsenäisyyspäivä vietettiin kotosalla linnanjuhlia katsellen.
Ekat joulutortut paisteltiin päiväkahville.
Piparipurkki tuntuu tyhjenevät ihan silmissä joten pipareita olemme 
paistelleet useassa erässä.
Tänäänkin paistoimme yhden satsin.
Nyt on aika toivotella hyvät yö ja painua pehkuihin.


halauksin
allidaalia



 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti