lauantai 29. toukokuuta 2010

100 x Allidaalia





1. Olen syntynyt 13.kesäkuuta 1976 Ähtärissä.
2. Minulla oli ihana lapsuus.
3. Sain asua maalla ja minulla oli paljon leikkikavereita.
4. Olen aito maatiainen.
5. Isona minusta piti tulla leijonankesyttäjä.
6. Kuitenkin minusta tuli kokki.
7. Rakastan autolla ajamista.
8. Olen myös ajanut taksia satunnaisesti n. 13 vuotta.
9. Minussa on työnarkomaanin vikaa.
10. Töitä teen nykyään lehtipainossa.
11. Ei ole väliä mitä työtä teen kunhan saan tehdä töitä.
12. Koti on minulle rakas paikka.
13. Tykkään sisustaa ja siivota.
14. Heikkona olen suklaaseen ja
15. kahviin.
16. Olen pieni ja pyöreä.
17. Ikuinen laihduttaja!
18. Tänä kesä juoksin ekaa kertaa 10 km ja
19. ostin pinkin paidan.
20. Pukeudun aina mustaan.
21. Minulla on paljon ihania ystäviä.
22. Rakkain ja tärkein ystävä on Äitini.
23. Me ollaan äidin kanssa kuin paita ja peppu.
24. Nauran paljon :)
25. Olen malttamaton!
26. Suunnittelen kokoajan jotain uutta tekemistä
27. sen vuoksi päästäni kuuluu raksutusta,hih.
28. Tykkään räpsiä valokuvia.
29. Pesen pyykkiä joka päivä.
30. Rakastan ulkona pakkasessa "kuivatun" pyykin tuoksua.
31. Hullaannun myös huuhteluaineista.
32 . Lempikukkani on päivänkakkara.
33. Tykkään myös tatuoinneista.
34. Itselläni niitä on 7 kpl.
35. Kaikki tatuointini on tarkkaan harkittu ja otettu muistoksi
eri elämän vaiheessa.
36. Lempi vuodenaikani on kesä.
37. Lempiruokani on peruna. Keitettynä, paistettuna, kylmänä, raakana,
kokonaisena, paloina, salaatissa, keitossa, uutena, vanhana, uunipottuna, jne...
38. Meikkaan joka päivä.
39. Olen huulikiiltojen suurkuluttaja.
40. Olen naimisissa J:n kanssa.
41. Meidän häät pidettiin syksyllä 16.9.2006.
42. Vieraita oli n.120 ja kuokkavieras.
43. Hääpukuni oli yhtä yksinkertainen kuin minäkin.
44. Ruokana häissä oli kokonainen possu ja paljon salaatteja.
45. Anoppini asuu amerikassa.
46. Tapasin J:n ekaa kertaa baarissa ja siitä se ajatus sitten lähti.
47. Yhdessä ollaan oltu vuodesta 2003.
48. Tykkään pitää villasukkia...kesälläkin.
49. Minulla on pitkä ja paksu tukka.
50. J:n mielestä olen levoton, rakastettava ja hellä.
51. Meidän lemppari ravintola Tampereella on Hook.
52. Ostan joululahjoja pitkin vuotta.
53. Haluaisin oppi ompelemaan ja virkkaamaan.
54. Opettelin itsekseni talvella virkkaamaan mummunruutuja.
55. Inhoan käärmeitä ja muita höttimöntiäisiä.
56. Tykkään järjestellä tavaroita.
57. Minulla on 3 ihanaa ja reipasta kummilasta.
58. Asumme J:n kanssa rivitalossa.
59. Meillä on 3h+keittiö.
60. Olen horoskoopiltani kaksonen.
61. Minulla ei ole sisaruksia.
62. Rakastan vanhoja huonekaluja ja
63. tavaroita.
64. Minulla on musta auto.
65. Poden aina pientä autokuumetta.
66. Haluaisin matkustaa Los Angelesiin.
67. Tykkään köllötellä auringossa.
68. Olen katkaravuille allerginen.
69. Jos olisin syntynyt poikana minun nimeni olisi Nikolai.
70. En osaa tehdä ranskalaista lettiä.
71. Ekaluokan opettajan sanoi minua taivaanrannanmaalariksi.
72. Pienenä olin kova nukkumaan.
73. Musiikki makuni on rock.
74. Kiukkuinen olen väsyneenä ja
75. nälkäisenä.
76. Olen kova puhumaan.
77. Varastan muiden puheenvuoron ja puhun päälle...
78. meikäläisen huonot tavat.
79. Olen kova rouskuttamaan porkkanoita.
80. Harrastan myös vesijuoksua.
81. Ystäväni Miian mielestä omistan kauniit kädet.
82. Minulla on siniset silmät.
83. Sain hymytyttöpatsaan ekalla luokalla.
84. Pidin tyttönimeni.
85. Lemppari kirjailijani on Patricia Cornwell.
86. Omistan kaikki hänen kirjoittamat kirjat.
87. Kerään Pentikin Matilda aterimia.
88. Tarvitsen uuden kännykän.
89. Ihailen naisellisia naisia.
90. Varpaankynteni on aina lakatut.
91. Haluaisin uuden keittiön.
92. Juon paljon vettä ja
93. viikonloppuisin nautiskelen light cokista.
94. Olen päättänyt tehdä kesäloma reissun Tukholmaan.
95. Nautin lenkkeillä metsässä.
96. Tykkään pitää trikoopaitoja.
97. Tulen iloiseksi pienistäkin asioista.
98. Vaihdan puhtaat lakanat joka viikko.
99. Rakkain koruni on vihkisormus.
100. Olen onnellinen J:n kanssa!



14 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Tuo viimeinen oli kaikkein paras. Onnellisuus.
    ps. Ikuinen painoni tarkkailija minäkin, käärmeistä en kanssa tykkää yhtään, light kokis on suosikkini, meilläkin on äitini kanssa tosi läheiset välit ja nautin siitä, ja olen myös onnellinen P:ni kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Hauska postaus :D Ja monta juttua olisin voinut kirjoittaa ihan samalla tavalla! Paitsi mun J on M. Ja häviän tatuointien määrässä ;)

    VastaaPoista
  3. Ekan kohdan kun luin, niin on ihan pakko kysyä, että missäpäin Ähtäriä? Mun mies on Korsukylältä, Tapaninmäentieltä ja mun mummola on Ryötöllä. Ollaan samana vuonna synnytty myös! Me asuttiin miehen kans 2 vuotta yhdessäkin Ähtärissä ja siellä mentiin naimisiinkin. Meillä oli myös mökki Myllymäellä aikoinaan, hevostalleilla melkeimpä asuin päivät. Ei oo pakko vastata, mutta kun pikkupaikka tuo Ähtäri on, niin melkein kaikki tuntee toisensa! JA siis kun eikös me nytkin asuta ihan lähekkäin? Jännää!!!

    VastaaPoista
  4. Nyt tunnemme sinut 100x paremmin ;)

    Mukavaa sunnuntai-päivää Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset Viesteistä!
    Oli tosi hauska kirjoittaa itsestä 100 asiaa. Aloitin kirjoittamisen jo eilen ja tänään kirjoitin sitten loput. :)
    Nyt tunnette/ymmärrätte minua paremmin,hih!
    Anu; Käväsin vaan syntymässä Ähtärissä ja isompana tyttösenä olin siellä ammattikoulussa. Lapsuudenkotini on Virroilla Soininkylässä eli 20 km Ähtäristä. Meillä voi olla yhteisiä tuttuja...tosi jännittävää! Tosiaan eihän hakametsästä koivistonkylään ole pitkä matka. Mehän ollaan melkein naapureita! :)
    Nyt meikäläinen lähtee vesijuoksemaan ja sen jälkeen palkitsen itseni kylmällä cokiksella :)
    Rempseää Sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Makeeta, että teidän häissä oli kuokkavieras. :)

    Minäkin ostan joululahjoja pitkin vuotta. Kepeää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Ihana Sinä! Mukava lukea näitä juttuja.

    VastaaPoista
  8. Olipa kiva lukea näitä! :)

    Yllättäviäkin juttuja tuli, kuten: luulin sua paljon nuoremmaksi! Ollaan näköjään samaa vuosimallia ;) Etkä näytä kyllä yhtään pyöreältä...tai siltä, että sulla on tatskoja ;)

    Hauska, kun sitä muodostaa tietyn kuvan ihmisestä täällä blogeissa!

    Iloista viikkoa sulle kera J:n, Lihgt colan ja työkuvioiden :)

    VastaaPoista
  9. Vielä lisäyksenä, mun äidin koti eli toinen mummolani onkin sitten Virroilla:) Siellä Kontoperällä. Kyllä Suomi on pieni ja aika samoissa ympyröissä, siis maantieteellisesti ainakin, ollaan näköjään pyöritty:) Hauska juttu!

    VastaaPoista
  10. Heipparallaa!
    Kiitokset viesteistä :)
    Ihana kuulla että näytän nuoremmalta tai että en olisi pyöreä. Mun kuvakulmat taitavat nuorentaa ja kaventaa poskia, hih. :)
    Anu; Mun äidin mummola on ollut Kontoperällä( Kotalan tien varressa ). Uskomatonta että ollaan kuljettu paljolti samoja reittejä. Toivottavasti polut joskus kohtaa ja voidaan moikata kasvotusten! :)
    Hauskaa ja lämmintä viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva lukea nämä asiat sinusta! Ja yhdyn myös Iida Emilian kommenttiin, että kuvien perusteella ajattelisin sinua nuoremmaksi enkä myöskään pyöreäksi sinua osaisi kuvitella, olet niin hoikan näköinen :) Hienoa, että olet kympin jaksanut juosta! Ite oon aina inhonnu juosta mutta nyt kipinä tullut ja viitonen menee, mahtava fiilis! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Voi apua! Ollaan varmasti siis molemmat ainoita täällä blogimaailmassa ketkä tietää sen Kotalan kyläkaupan:)Ja varmasti moikataan jos vaan toisemme tunnistetaan!
    Mun mies on käyny Ähtärin ammattikoulun vuosina 91-93. Kääk.

    VastaaPoista
  13. Nonnukka; Juokseminen on kiva harrastus ja siinä huomaa oman kehityksen tosi nopeaa. Tsemppiä vaan juoksupoluille!
    Kyllä minä olen oikeasti pieni ja pyöreä!

    Anu; Maailma on todella pieni! Minä valmistuin Ähtäristä -96, mutta muutama mun kavereista on valmistunut -93.
    Ajatella mehän ollaan voitu törmätä vaikka Kotalan kyläkaupalla joskus, hih! :)

    VastaaPoista
  14. Kävin vihdoin lukemassa blogiasi tarkemmin... :) Hauska 100:nen. :) Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista