lauantai 20. elokuuta 2011

Lipasto


Tuntuu että kesä meni yhdessä hujauksessa.
On menty tukka putkella paikasta toiseen tavattu ystäviä, nautittu
kauniista kesästä, syöty hyvää ruokaa ja tietenkin urheiltu.
Arkeakin on jo viikko vietty loman jälkeen.
Töihin oli kiva palata, mutta lomasta kaipaan eniten
kellotonta menoa.

Pitkään ajatuksissa ja muutoksen tarpeessa
oleva keittiön lipasto sai kesällä uuden raikkaan
ilmeen.


Lipasto on tuotu joskus Hietakankaalta
tänne kaupunkiin tilan puutteen takia.
Lipasto on kuulunut isän mummulle.
Lipastossa säilytettiin ennen vanhaan liinavaatteita.
Meillä se toimii keittiössä aputasona.


Tarina neliön muotoisesta jäljestä:
Lapsena sain joulupukilta stiga rattikelkan joululahjaksi ja
lätkäsin paketissa olleen tarran lipastoon.
Komea jälki siitä jäi 
mutta olinhan ylpeä stigan omistaja.
Tarra sai olla lipastoa koristamassa 
pitkästi yli 20 vuotta. Poisti sen vasta sitten 
kun lipasto kuljetettiin minun omaan kotiin.

Lipaston pinnat ovat olleet hankaumia ja
kolhuja täynnä. Tumman ruskea värikin alkoi ahdistaa.


Vanhat vetimet 
joista muutama on hukkunut vuosien varrella.


Joskus ostin ikesta halvat vetimet
puuttuneiden tilalle.
Näitä vetimiä en enään lipastoon laita.
Jotenkaan ne eivät sovi tähän kohteeseen. 

Hauskan retrot hyllypaperit 70 -luvulta.







Lipasto on saanut uuden maalipinnan ylleen
ja odottaa uusia vetimiä.
Laitan kuvia näytille kunhan saan projektini täysin valmiiksi.

Kivaa Viikonloppua!


16 kommenttia:

  1. Tulee varmasti todella kaunis. Hauska tuo tarina neliöstä. Kieltämättä se heti pomppasi tuolta silmiin ja aloin miettimään, mikä siinä on ollut. Enpä olisi arvannut, että Stiga-tarra. ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana oli lipasto tuollaisena tummanakin kaikkine kolhuineen ja muistoineen, mutta pääsee varmasti aivan uuteen kukoistukseen tuunailun jälkeen. En malta odotella kuvia :)

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kaunis lipasto...jännityksellä odotan lopputulosta!
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiva projekti tuo lipaston uudistus! Innolla odotetaan lopputulosta!

    VastaaPoista
  5. Pitkästä aikaa ehdin piipahtaa blogeissa, kuulumisia tulin katsomaan tännekin. Kiva projekti, minäkin jään odottamaan lopputulosta :)

    VastaaPoista
  6. Vau! Innolla odottelen kuvia. Mulla on tuolla itselläkin pari lipastoa, jotka ovat samanlaisessa kunnossa. Pitääpä tulla kurkkimaan oman lipastosi lopputulosta, jos itsekin malttaisi sitten omansa käsitellä uuteen uskoon :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ai, että pidät meitä malttamattomia jännityksessä. Odotan odotan!!!

    VastaaPoista
  8. Valmista odotellessa! Näyttää tosi hyvälle. Ja ihana katsella vaihekuvia, niitä itsekin aina pyrin laittelemaan näistä projekteista. =)

    VastaaPoista
  9. Ihana lipasto ja ihanaa että olet jaksanut alkaa käydä siihen kiinni. Itsellänikin on perittynä melkolailla samanlainen. Olen jättänyt sen vain kotitalolle "hoitoon" kun en ole saanut aikaseksi aloittaa käsittelyä. Painaa paljon mutta onhan se kaunista kädenjälkeä. Innolla odotan lopputulosta. :)

    VastaaPoista
  10. Onpas mielenkiintoista nähdä millaiseksi olet muuttanut lipaston.

    Minullahan on olohuoneessa melkein samanalainen mummon peruja.
    Ja ei millään raskisi sitä käsitellä...mutta katsotaanpas ensin sinun aikaansaannoksiasi <3

    VastaaPoista
  11. Sinä se jaksat tehdä kaikenlaista. Olet kun äitis et taida olla paikallas kauaakaan !!!! Kiva lukea kirjoituksiasi, ja katsella kauniita kuvia. Täytyskö itsekin tehdä tuollaiset sivut ?? Millähän lihaksilla minä sellaisen saisin aikaiseksi, en millään.

    VastaaPoista
  12. Löysin ihanan blogisi sattumalta ! Pitää lueskella noita vanhempiakin tekstejä. Tykkään samasta tyylistä. (villiinantalo.blogspot.com)

    VastaaPoista
  13. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta!! Lipasto on tosi kaunis!!♥

    VastaaPoista
  14. Odotan innolla lopputulosta! Voikun mullakin nyt olisi joku pikku rojekti :D Vaikka se unelmien vitriinikaappi askartelunurkkaan :)

    VastaaPoista
  15. Ihana lipasto! Jäämme odottelemaan lopputulosta.

    Aurinkoista viikon alkua!

    VastaaPoista
  16. Kiitokset vierailustanne ja kommenteista!
    Oli kiva urakoida lipastoa varsinkin kun olin sitä niin kauan suunnitellut.

    VastaaPoista