tiistai 6. marraskuuta 2012

Kutsuja


Mielipuuhaani on kaiken maailman näpertely.
Askartelin ennen Enskan syntymään kortteja.
Kortit oli tarkoitettu tuleville kummeille
joissa heitä pyydettiin tähän tärkeään tehtävään.




Viime viikolla askartelin kastejuhlaan
kutsukortit.
Pikku mies auttoi painamalla jalanjälkensä 
valkoiselle kartongille.
 Ensimmäinen yhteinen askartelutuokio.
Melkoisen sotkuista hommaa !
Sain kuitenkin yhden hyvän jäljen
ja se riitti.
Yritin saada kädestäkin jäljen, mutta Enska ei suostunut
avaamaan kättään nyrkistä.
Kutsukortin alkuun runoksi laitoin 
Johanna Kurkelan laulusta 
ainutlaatuinen sanat. 
 Tänään lenkkeiltiin postiin ja 
lähetettiin kutsut maailmalle.

Juhlat pidämme kotosalla ihan pienellä porukalla.
Kovasti olen suunnitellut kattauksia ja
 kukka-asetelmia pöydille.
Kaikesta tästä yritän selviytyä yksin...
katsotaan miten meikäläisen käy !



13 kommenttia:

  1. Kauniita! Ristiäisten järjestely on niin ihanaa :) Meilläkin oli kastejuhla kotona ja saimme samalla myös kodin siunauksen. Se tuntui jotenkin ihanalta ja tärkeältä kun kodista tuli lapsen myötä ihan oikea Koti, suurella koolla :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kortteja olet tehnyt ja tuo pieni jalanjälki vaan on niin hellyyttävä näky!
    Mukavaa päivänjatkoa :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten on kauniit kortit <3 Ja tuo Johanna Kurkelan biisi on jotain todella kaunista <3 Sitä ei voi ilman kyyneleitä kuunnella..

    VastaaPoista
  4. Kortit ovat kauniita:) Meillä vietettiin nimiäisiä kotosalla noin kuukausi takaperin.

    VastaaPoista
  5. Ihania! Muista ettet ota isoa stressiä, juhlat menee varmasti hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihastuttavia kortteja! Loihdit varmasti myös kauniit asetelmat ja kattaukset :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita kortteja ja ihania hetkiä... hienot muistot kaikesta tuosta jää, askarteluista aina juhlapäiviin :)

    VastaaPoista
  8. Ihania kortteja! Tsemppiä järjestelyihin,varmasti ihana kastejuhla tulossa <3

    t."hertta-akka"

    VastaaPoista
  9. Kiitti viesteistä. Kodin siunaus kuulostaa kauniilta tapahtumalta. Koti on meille todella tärkeä paikka ja haluamme pitää juhlat tärkeimpien ihmisten kanssa.
    Toivon että onnistun järjestämään juhlat ilman paniikkia :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten suloiset kortit!
    Mitä väriä käytit vauvan jalkaan??

    VastaaPoista