sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kaappi Vanhus

 

( ennen )
 
Löysin meidän kotiin täydellisen kaappi vanhusksen Raumalta.
Ajatus oli että saan kaapin yläkertaan ja
 saan viikata vaatteeni vanhaan kaappiin. 
Tämä ihanuushan ei sitten mahtunutkaan rappusista yläkertaan.
Taisi olla meikäläisen mitta hiemen venyvää sorttia !
Hullu idea ...
tunkea painavaa täyspuista kaappia pienistä rapuista ylös.
Unelma vanhasta kaapista vaatteiden säilytykseen siis ei onnistunut.
Vaatteiden säilytys alakerrassa ei olisi ollut toimiva systeemi.
Silloin alakertaan olisi jäänyt kaksi kaappia.
Meillä on liian pieni huusholli kahden ihanan kaapin pitämiseen.
Surullisena laitoin vitriinikaappi myyntiin ja rakensin
kaappi vanhuksen sisälle hyllyt astioiden säilytykseen.
 Alkuperäinen väri oli tumman ruskea, mutta
valkoisena se on paljon nätimpi.
Sopivia vetimiäkään en ole vielä kaappiin löytänyt.
Ystävä teki uuden avaimen ajan saatossa hukkaan
joutuneen tilalle.
Ekasta kuvasta puuttuvat kaapin laatikot. Olin niin maalaus intoa
täynnä että nappasin ennen -kuvan nopsaa.
 Yläkertaankin olen saanut jo uuden kaapin joka mahtui portaista.
Postausta siitä sitten myöhemmin.

( jälkeen )

Napsin joku päivä teille kuvia kaapin sisällöstä ja kokonaisuudesta.

Kivaa ja Reipasta
viikkoa 
kaikille !

15 kommenttia:

  1. Oi, ku ihana kaappi! Niin tai näin, yläkerrassa tai alakerrassa, kaunis se silti on!!!

    VastaaPoista
  2. Voi taivas miten se on komea ja valkoisena täydellinen <3.

    Pitää vielä kerran todeta, että ONNEKSI se ei mahtunut portaista yläkertaan...tuossa se on arvoisellaan paikalla!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuunaus :) Itsekkin olen tässä juuri tuunaillut kaappia ja vähän muutakin... tule kurkkaamaan mikäli et ole vielä käynyt.
    Huonekalujen entisöinti ja tuunaus on kyllä tosi kivaa. :)

    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis kaappi. Ja sinne mahtuu varmasti paljon aarteita :)

    BTW minun blogissa on arvonta, tervetuloa osallistumaan sinne :)

    VastaaPoista
  5. Hieno kaappi.

    Itse olen myynyt blogissa ja tori.fi halvalla pois vanhoja kalusteita ja hieno kirjakaappi on halvalla myös myynnissä. Jotkut valveutuneet netin käyttäjät ovat tehneet löytöjä.

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihana siitä tulikaan!

    VastaaPoista
  7. Mielettömän upea kaappi. Joku tämänkaltainen olisi itsellekin haussa, juurikin vaatteiden säilytykseen. Se onneksi tulisi alakertaan :) Mutta hienoa työtä olet tehnyt maalamalla. Valkoinen raikastaa aina kummasti.

    VastaaPoista
  8. Niin on kaunis kaappi, että ansaitsee paikkansa ihan missä kohtaa taloa tahansa!

    VastaaPoista
  9. Heippa vaan kaikille ja kiitokset ihanista viesteistä !
    Aurinkoiset ilmat pakottavat olemaan nyt ulkona joten valokuvaaminen sisällä jää.
    Yritän laittaa teille pian kuvia myös sisällöstä :)

    VastaaPoista
  10. Hmm...haikailit vitriinikaapin perään...hmm..entäs jos sahauttaisit "ikkunat" tuohon kaappiin, noiden olemassa olevien raamien kohdalta ja yrittäisit etsiä vanhat lasit/tai uudet niihin kiinnitettäviksi, ehkä rimasta vielä ruudukot..? Ei olisi välttis mikään paha rasti, täällä ainakin saa määrämittalasia kohtuu edukkaasti, sit vaan jollain mömmöllä kiinni..? Kunhan fundailin.. =)

    Superihana se kaappi kyllä on! =)

    VastaaPoista