lauantai 8. lokakuuta 2016

Vieraana makeassa kodissa



Mukavaa Lauantai-iltaa !
Viime viikonloppuna treffattiin 
ihanien blogiystävien kanssa.
Meillä on ollut tapana treffata pari kertaa vuodessa.
Irtiotto arjesta ja baanalle !
Koluttiin monta kirpputoria ja 
poikettiin ihastuttavissa sisustuskaupoissa
Vaasassa ja Seinäjoella.
Tehtiin löytöjä toisillemme ja itsellemme.
Meillä on ihan huippu tiimi !
Viime perjantaina kokoonnuimme
Seinäjoelle Niinan kotiin.
Päivän vietimme Vaasaa koluten.
Ehtoolla pääsimme Niinan kotiin 
pihasaunan leppoisiin lämpöihin ja
pidimme hyvän ruuan merkeissä pyjamabileet.
Siskonpetissä nukuttiin yö makoisasti.

Niinan kotihan on 
(KlikKlik).

Vaniljahouse on nimensä veroinen koti.
Koti on kuin vaniljasokerinen kakku
täynnä makeita yksityiskohtia ja rennolla
otteella sisustettu koti.
Niinalla on taitoa ja rohkeutta muuttaa kotia silmänräpäyksessä.
Aitoa tunnelmaa saa monesta kodista hakea.
Jokaisessa huoneessa kulkevat käsikädessä 
kauniit asiat joita tämän talon Emäntä rakastaa.
Intohimoinen sisustaminen ja kotoilu näkyy
kauniilla tavalla. 

Oli ilo herätä tässä kauniissa kodissa 
lauantaiaamuna.
Porukalla istuttiin aamupalapöytään ja
nautittiin aamukahvit pitkällä kaavalla.
Kivat treffit naisten kanssa taas kerran.
Seuraavia treffejäkin suunniteltiin
päivämäärien merkeissä.
Jännittävää katsoa mistä 
kaupungista jengimme kanssa
treffataan.
Vinkkejä treffien kaupunkikohteeksi
otetaan vastaan. 



halauksin
allidaalia













16 kommenttia:

  1. Niin ihana reissu, mieletön koti ja mitä parhain seura ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva reissu Mahtava sakki ❤️
      Täydelliset treffit !

      Poista
  2. Ihanat kuvat tallensit♡ ihana reissu, ihanat ystävät ja niin kaunis koti♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis Kiitos ❤️

      Nyt aloitetaan seuraavien treffien suunnittelu :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Todella kaunis ❤️

      Kannattaa käydä blogissakin kurkistelemassa Niinan upeaa kotia.

      Poista
  4. Kaunis on Niinan koti! <3 Ig:ssa hänen kuviaan aina ihailenkin :) Tässä on kyllä ihan huiput blogit pistäneet hynttyyt yhteen, kaikilla ihana persoonallinen tyyli ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinan koti on todella ihana ❤️
      Meillä on hyvä jengi jonka kanssa on ihana aina treffailla. Onni on ystävät.

      Poista
  5. Voi kiitos ihanainen ihanista sanoista❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos että saimme taas olla kylässä ja vieraana kodissasi ❤️

      Poista
  6. Tosi kaunis koti.
    Oikein hyvää sunnuntai päivää.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Toivottavasti sain kuvattua kodin tunnelmaa.
      Niinan kotihan on niin kaunis.

      Poista
  8. Kaunis on koti, yksi lemppari blogeistani... niin kuin sinunkin :)

    Otat kauniita kuvia. Oon pistänyt silmään, että ovat usein sellaisista kuvakulmista mistä ei ole monesti kuvia nähty :) peukku siitäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanista sanoista ❤️
      Yritin muistella mistä suunnasta NIina ei ole kotiin paljon kuvannut. Kiva jos onnistuin.

      Poista