sunnuntai 13. marraskuuta 2016

RingRing Remppamies



Heippa !

Meidän kylppärissä on alkanut tapahtumaan !
Pieni pintaremppa 
on aloitettu oikein rytinällä.
Suihkuverhontanko, naulakot, remginkaappi
ja muu tilpehööri siivottiin torstaina.
Perjantaina pääsin ehtoolla pesemään kylppäriä.
Kesti hetken ennen kun sain remppamiehen 
kanssa sovittua aikataulut yhteen.
Meidän kylppäri saa pieni muotoisen kasvojen kohotuksen.
Kohotukseen kuuluu kaakeleiden maalaaminen.
Maaliksi valitsin V33 kaakelimaalin.
Maalia on kehuttu ja tänään kokeilit itsekin sitä.
Kaakelimaalin väriksi valitsin puhtaan valkoisen.
Muitakin värivaihtoehtoja olisi ollut, mutta
en halunnut kokeilla mitään uutta väri.
Maali levittyi tosi hyvin kaakelin pintaan. 
Valumia ei tullut.
Eikä maali kärynnytkään pahemmin.
Maalausvälineiden putsaus oli helppoa
koska maali on vesiliukoista.
Pesin kaakelit ensin moneen kertaan ja annoin kuivua hyvin.
Pohjatyöt tein huolella.
Nyt olen kertaalleen kaakelit maalannut.
Ja loistavasti se peitti alleen nuhjuiset vanhat kaakelit.
Toinen kerron maalataan huomenna.
Maalin pitää antaa kuivua 24h.

Kylppäriin tulee myös uusi allas ja hana.
Nämä tuotteet löysivät tiensä meille
remontoijan ja rakentajan nettitavaratalosta.
Valitsin hanan ja altaan
joissa on vanhaa tyyliä.
Damixan hanassa kohtaa perinteinen ja
romanttinen tyyli.
Haluasin korkean hanan tuomaan
kylpylämäistä tunnelmaa.
Taloosi.fi sivuilta löytyy useita eri vaihtoehtoja
hanoihin ja altaisiin.
Valinnan vaikeuksia joutuu kohtaamaan
kun aloittaa pienen pintarempan.
Sain tästä nettikaupasta hyvän ja asiantuntevan palvelun.
Kannattaa käydä kurkistamassa mitä muuta
remppatarviketta sivuilta löytyy.

 Itse kuulun ryhmään jahkailija.
Nyt jahkaan kumman työtason kylppäriin ottaisin.
Molemmat ovat ikean mallistoa ja
näyttävät betonilta.
Betonimainen pinta voisi toimia
romanttisen tyylin kanssa.
Mielipiteitä otan ilolla vastaan.

Kylppäriin tulee myös uusi valaisin.
Sekin on pikkuisen vielä mietinnässä.
Haluaisin kokeilla
kolme spottista kattovalaisinta seinään
kiinnitettynä.
En tiedä toimisiko se ja saisiko spotteja käännettyä tarpeeksi
alaspäin.
Jos se ei toimi kuten ajattelin niin
sitten meille tulee kaksi pallovalaisinta.

Pienen pintarempan jälkeen kylppärissä
ovat väreinä valkoinen, harmaa ja musta.

Perinteistä,
romanttista,
nuorekasta,
rentoa.

näillä sanoilla voisi kuvailla
pintarempattua kylppäriä.

Vielä on paljon kesken, mutta
eiköhän se pian valmistu.


Huomenna on Isänpäivä joten
viettäkää laatuaikaa
heidän kanssaan.


halauksin
allidaalia




http://v33.fi/

(klikkaa logoa)


* yhteistyöpostaus *


2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa ja varmasti näyttääkin kun valmista :)

    VastaaPoista
  2. Heippa ! Nyt remppa on valmis ja kohta saan esitellä teille muutoksen kourissa olleen kylppärin. :)

    VastaaPoista