tiistai 30. lokakuuta 2012

Inspis !


Nyt löydät 
Allidaalian myös täältä 


Jännittävää olla mukana näin
mukaansa tempaavassa yhteisössä !
Toivottavasti moni löytää täältä
uusia mielenkiintoisia blogeja luettavaksi ja
upeita ovalluksia toteutettavaksi.


Kivaa Viikkoa Kaikille !

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Valkaisua


Pienen miehenalun nukkuessa innostuin siivoamaan ja
järjestelemään olohuonetta.
Vaihdoin puusohvan tyynyt valkoisempiin
ensi lumen kunniaksi.
Kesäisemmät tyynynpäälliset pääsivät pesuun ja
 odottamaan ensi kesää.
Kiva välillä valkaista olohuonetta kunnolla.
Seuraava somistus
onkin jo sitten jouluinen.
Kesällä tuli kierreltyä rompetoreilla ja löysin sieltä
ruokapöydällä olevan vanhan puulootan.
Kruununkynttilät joita tässä huushollissa poltellaan joka
ilta löysivät paikkansa lootasta.
 Vanhat kehykset jossa on mummuni kuva ovat
aivan ihanat...minun aarteeni.
Uusi Greengate pikku liinakin sopii
hyvin sävyiltään meidän kotiin.





torstai 25. lokakuuta 2012

Stan & Oliver


Vanhat ja rakkaat lelut !

Laatikkojen siivouksen yhteydessä löysin
vanhat nuket joilla olen serkkujeni kanssa
leikkinyt.
Enään Ohukaisesta & Paksukaisesta
ei ole leikkeihin haperon kunnon vuoksi.
Paksukaista on kursittu vähän järeemmiin kasaan jossain vaiheessa,
Ohukaisen haaroväli on pahasti ratkennut ja
kaulatkin ovat molemmilta pikku ukoilta joskus katkenneet.
Leikit serkkujen kanssa ovat aina muistoissa ja
nyt ovat paljon rakastetut nuketkin.
Laitoin nuket kehyksiin ja 
taustapaperiksi vanhan tapetin palan.
Taulu pääsi koristamaan Enskan huonetta.

Enska sai rakkaalta ystävältäni
lahjaksi
Brion kulkushelistimen.
Helistin on ollut hänen pojillaan ja
nyt hän halusi ilahduttaa sillä
meidän poikaamme.
Ihana tapa kierrättää leluja.
 
 


torstai 18. lokakuuta 2012

Kärry


Kesällä poikkesin Hämeenlinnan rompetorilla ja
silmiini osui tämä todella makee pikku kärry.
Pitkän tinkaamisen jälkeen sain sen omakseni.
Kärryn kunto oli todella huono.
Kyselin hiekkapuhallusta ruosteisiin kohtiin, mutta
se olisi ollut liian järeä toimenpide vanhalle kärrylle.
 Jouduin pyytämään apua J:n sukulaismieheltä Aatulta.
Aatu omistaa autotallin, työkalut ja intoa/taitoa
 puuhastella tämän tyylisten juttujen parissa.
Kärry piti purkaa osiin jotta ruosteen poisto onnistuisi.
Kun ruosteet saatiin pois oli uuden maalin vuoro.
Maaliksi valittiin kirkas punainen ja vanteisiin
laitettiin puhtaan valkoista.
Alkuperäinen teksti jätettiin talteen 
muistuttamaan menneestä ajasta.
Enska saa leikkeihinsä
 hienon uudistuneen kärryn.
 
 Kiitokset Aatulle
 tuunauksesta !




keskiviikko 17. lokakuuta 2012

CooKies Ohje


Ohje löytyy tästä
 ihanan makeasta blogista



Käykää tutustumassa !

maanantai 15. lokakuuta 2012

Indiedays Inspiration


Sain kutsun johon päätin tarttua !
Minua pyydettiin mukaan Indiedays Inspiratio -sivustolle.
Olen aivan innoissani tästä uudesta jutustaja 
pidän tätä ihan kunniana kun minun pieni blogini pyydettiin mukaan
näin isoon portaaliin.
Nyt julkaisu ajankohta alkaa lähestyä ja
 saamme jakaa tämän lukijoiden kanssa. 
Yksi sivusto mistä löydät 300 blogia joissa on miljoonia upeita ideoita kaikille meille
jotka ovat kiinnostuneita sisustamisesta ruuanlaittoon.
Suomen suosituin blogiportaali siis uudistuu lokakuun aikana ja 
lukijat voivat bongata lempparibloginsa helposti ja löytää muita
uusia inspiroivia blogeja.
Uusia ideoita on siis luvassa jokaiseen päivään !

Käykää kurkkaamassa 
uusia sivuja 
  Liity mukaan niin saat sähköpostiisi 
salasanat joilla pääset tutustumaan Inspirationin Beta -versioon
 ennen muita.

Kivaa Viikkoa Kaikille !

sunnuntai 14. lokakuuta 2012


Päiväkahvia ja jouluisia suunnitelmia.
Mikä sen parempaa kun aloittaa ajoissa
jouluhössötys !
Jouluhulluna tilasin niin ihanan
Belle Blancin joulukirjan.
Kirjassa on paljon kauniita kuvia ja
tunnelmaa toteuttaa kaunis joulu.
Kirja on varsinainen aarre !

Ensimmäinen viikko takana mini-miehen kanssa.
Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta 
vauvoista joten tuhat ja yksi
kysymystä vilisee päänupissa.
Monen monta uutta asiaa on opeteltava.
Luulen että terve maalaisjärki auttaa
monessa asiassa ja hädän tullen voi aina soittaa
ihanille ystäville tai omalle rakkalle Äidille
 ja kysellä neuvoja.
Enska syö ja nukkuu hyvin ...
hän vaikuttaa tyytyväiseltä.
Vaunuttelemassa ollaan jo käyty ja 
nautittu samalla rapsakoista syyskeleistä.

 Suloisinta on nukkuva lapsi.
Olen jäänyt monta kertaa ihastelemaan
kun pikkuinen nukkuu.
 




tiistai 9. lokakuuta 2012

Meidän Ihan Ikioma !



 Hän Nyt Täällä !

Meidän perheeseen
saatiin
5.10.2012
klo 18:23

Pieni Poika
3100g
47cm
 
Kun äänenavaus oli suoritettu niin 
uni maistui. 
Kotiin pääsimme jo sunnuntaina ja nyt
tutustutaan toinen toisiimme.
Pienellä miehellä on hyvät unenlahjat ja
suuri ruokahalu.

 Tämä rakkauden määrää
 ei sanoin voi kuvata !
 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Allidaalia Leipoo


Lauantaina leivoin
isoja Amerikkalaisia Keksejä. 
Ohjeen olin joskus napannut netistä ja
nyt päätin tehdä päiväkahville jotain hyvää.
Vaaleisiin kekseihin laitoin sattumiksi valkosuklaata ja
palasteltuja omar namuja.
Tummempiin kekseihin lisäsin hasselpähkinää ja 
tummaa suklaata.
Periaatteessa kekseihin voisi laittaa ihan mitä
vaan mausteeksi.