keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Arjen pyöritystä




Heipparallaa !
Blogi on jäänyt ihan repuperälle kiireiden takia.
Tänään oli kiva puuhailla rauhassa kotona ennen
kuin hain poitsun tarhasta.
Teen viikkosiivot yleensä jo keskiviikkona.
Silloin saa pujahtaa puhtoisiin lakanoihin.
Elämän pieni nautinto sekin, hih.
Parasta tässä järjestelyssä on se että 
perjantaina ei tarvitse siivota.
Työpäivän jälkeen saa olla vaan. 
Ottaa poitsun kainaloon ja käpertyä sohvalle.
Meidän arki on täynnä harrastuksia ja menoja.
Viikonloput yritetään pyhittää yhdessä ololle.
Silloin on kiva tehdä yhdessä jotain hauskaa.
Nytkin odotellaan 
perjantaita innolla.
Jos vaikka päästäisiin pulahtamaan
uimahalliin.

Sinkkiset tuikkukupit on ostettu aikaa sitten
Alexandras Lifestyle puodista.
Vein samanlaiset Mummulaankin tuliaisena.
 Kovasti niistä tykättiin sielläkin.


terkuin
allidaalia

 
 

torstai 18. helmikuuta 2016

Puu



 Torstai on toivoa täynnä  !
Minä ainakin toivon että saisin tämän 
makeen laventelipuun kukoistamaan.
Olen todella surkea 
näissä kasviasioissa ja yleensä
kuolletan kaiken meidän kotona.
Vinkit tämän puun hoitoon otetaan 
ilolla vastaan !!
Ruokkiksella näin Lidlin mainoksen
missä oli halpaan hintaan 
näitä yrttipuita ruukkuineen päivineen.
Nyt on tarjoukseen tartuttu ja
yritetään pitää puu elossa.

Terkuin
allidaalia

 


tiistai 16. helmikuuta 2016

Vanha Aarre



Moikkelis !

Viikonloppu tuli vietettyä maalla Mummulassa.
Paljoa ei keretty Mummulassa mitään puuhailemaan.
Suunniteltiin seuraavaa projektia ja
parit verhotkin pitäisi lyhentää. Nämä jutut jätettiin seuraavaan
kyläilyyn. Mutta nyt meidän kyökkiin.
Löysin torista vähän aika sitten vanhan renginkaapin.
Sopiva hinta ja lyhyt hakumatka tekivät ostopäätöksestä helpon.
Sijoitin kaapin nyt ensi alkuun keittiöön.
Tässä olikin alunperin vanha pikku kaappi, mutta yksiovisena.
Tämä uusi kaappi on paljon pienenpi malli.
Laskutilaa jää työpöydälle nyt enemmän.
Kaapin kätköihin on kiva sujauttaa
pikku juttuja säilöön.
Greengate lattejakin alkaa olla sen verran että 
uutta kuvastoa en edes uskalla aukaista, hih.
Aivan liikaa ihania houkutuksia !
Tänään ollaan saatu nauttia mahtavasta
auringonpaisteesta. Upea ilma tuo ikävä
kyllä kaikki pölypallerot ja
 likaiset sormenjäljet ikkunoista esiin.
Kelien lämmetessä on pakko aloittaa
ikkunoiden jynssäys.
Nyt laitan sälekaihtimet vaan kiltisti
kiinni ja menen ulos nauttimaan 
ulkoilusta.


Aurinkoa päivääsi ja
nauttikaa ulkoilusta !

terkuin
allidaalia
 







keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Makeaa Ystävänpäivää



Heips !

Viikko on taas ollut vilinää täynnä.
Laskiaista ei kummoisemmin vietetty vesisateen takia ja 
Runebergin päiväkin unohdettiin tyystin.
Pullat ja tortut vaihtuivat suoraan
ystävänpäivä kakkuun.
Namia tämä kakku onkin.
Ohjeen löysin Leivotaan ! -facebook sivuilta.
Käykää ihmeessä kurkkaamassa ja
testatkaan ohje.
Ette tule pettymään ! 
Voitte tietenkin yllätää ystävän vaikka päiväkahvin
merkeissä.
Nopsaan tämä herkku menikin.
Poitsi ei kunnolla malttanut edes päikkäreitä ottaa
kun kakku oli mielessä.
Me nautittiin ystävänpäiväkahvit etukäteen.
Ensi viikonloppuna ollaan Mummulassa.
Siellä on muita herkkuja tiedossa.
Tänään posti oli tuonut laatikkoon ihanan yllärin 
rakkaalta kamulta.
Kiva saada pieni ajatus ystävältä.
 
 





Ihanaa Ystävänpäivää !

halauksin
allidaalia
 
 

lauantai 6. helmikuuta 2016

Energistä elämää


Heips !

Viikko on taas mennyt aika vilinällä.
Uuden työn vikkelät kuviot ja harrastukset ovat pitäneet
meikäläisen kiirreellisenä. 
Energiaa olen hakenut hedelmistä ja nythän ne ovat erittäin 
makoisia. Namia !
Muistatte varmaan vanhan emännän jatkeen jonka
hankin viime vuonna.
Jakkara oli punainen, mutta raaputin siitä 
maalit pois. Ajattelinkin pitkään että 
se olisi tosi mageen näköinen puunvärisenä.
Tunnetusti minua alkoi ahdistaa puun punaisuus ja
päätinkin maalata sitä pikkaisen piiloon.
Oli pakko hakea Alexandras Lifestyle puodilta
Jeanne d`arc living kalkkimaalia.
Kohta en osaa maalta millään muulla maalilla.
Olen ihan koukussa näihin tuotteisiin.
Supsutin ja hinkkasin kalkkimaalin 
tarkoituksella epätasaiseksi puunpintaan.
Jakkarasta tuli aika rosoinen ja kivan näköinen.
Nyt tykkään niistä vielä enemmän.
Kohta taidetaankin päästä lumitöihin.
Sen jälkeen maistuu tortillat. Viikonlopuissa
 on parasta yhdessäolo.


Terkut lumipyrystä !

allidaalia