Heippa.
Pitkästä aikaa kuulumisia tänne blogin puolelle.
Syksy meni aika vauhdilla ja saimmekin nauttia
komeista keleistä.
Ensimmäiset lumihiutaleet ovat jo leijailleet ja
pikku pakkenen on aamuisin nipistellyt poskipäissä.
Vielä olen sitkeästi pyöräillyt töihin.
Pelottaakin jo mustan jään tuleminen tien pintaan.
Perhe on viilettänyt harrastusten parissa.
Pojan ensimmäiset pelisunnuntait ovat pyörähtäneet vauhdilla käyntiin.
Kiva seurata poikien hyvää tsemppiä ja joukkuehenkeä.
Nyt jo ajatukset ovat joulussa.
Olisikin jo kiva laitella joulua, mutta taidan malttaa vielä hetken.
Vanhoja joulukuvia olen selaillut ja nauttinut niiden tunnelmasta.
Pienen hyasintin nappasin kaupasta mukaani ja sen tuoksu on aivan ihana.
Alexandras Lifestyle puodista löysin mahtavan rustiikkisen leikkuulaudan.
jykevän laudan päälle voikin koota minkälaisen asetelman tahansa.
Tietenki sitä voi käyttää leikkuulautanakin.
Itse tykästyi rouheaan pintaan.
FanniK Homestories metallipenkistä tein sohvapöydän.
Tämän talouden miehen kapinoivat kun ei ollut sohvapöytää.
Kokeillaan nyt toimittaako penkki pöydän virkaa vai
pitääkö keksiä jotain muuta tilalle.
Nyt taidan lähteä viemään perheen pienintä
untenmaille.
halauksin
allidaalia