maanantai 29. joulukuuta 2014

Joululle hyvästit !


Nyt sain inspiksen ja siivosin joulun pois.
Tuuletukset, luutuamiset ja imurointi teki kyllä
hyvää tälle huushollille.
Tekstiilit pesuun ja uudet tilalle.
Viimeiset kuvat räpsin ennen siivousta kyökistä.
Joulua on kiva aina laitella, mutta sen siivoaminen on 
todella työlästä.
Uusi vuosi otetaan vastaan ihan vaan kotosalla.
Itse olen töissä ja saan nauttia vaan yhden vapaan.
Ei jakseta lähteä minnekään uutta vuotta
vastaanottamaan.
Kotiin vähän herkkuja ja ajoissa nukkumaan.
Toivottavasti päästään taas ulkojäille
luistelemaan koko porukan voimin.
Leostakin on tulossa oikein hyvä luistelija.
1 -vuotis lahjaksi saadut luistimet on kovassa
käytössä.




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu Mummulassa


Heippa !

Jouluhan me vietettiin 
Mummulassa maaseudun rauhassa.
Omalla sakilla hyvää ruokaa nauttien.
Ei kiirettä, ei aikatauluja !
Oltiin vaan ja ulkoiltiin kirpeässä
pakkassäässä.
Maisemat olivat ihanan näköisiä 
kun lunta satoi joulun kunniaksi.
Punaiset posket ja kylmät varpaat 
sulateltiin takkatulen lämmössä.
Joulupukki ja tontut olivat tuoneet 
kuusen alle muutaman paketin saunomisen aikana.
Oli siinä pikku miehellä puuhaa kun lahjat 
aukaisi ja ihmetteli mitä niissä on.
Nopsaa se joulu taas meni ohi ja 
seuraavaksi odotellaan uutta vuotta.

Huominen arki jo kutsuu ...
Heippa !
















lauantai 27. joulukuuta 2014

Namuja


HeippaRallaa !
 
Jouluruokia ja herkkuja massut täynnä.
Tällä hetkellä ei tee makeaa edes mieli.
Sen verran hyvin ollaan suklaata maisteltu.
 
Tehtiin Leon kanssa ennen joulua
Rocky Roadeja pellillinen.
Pakattiin osa niistä lasipurkkiin odottamaan
uuden vuoden vastaanottoa.
Liitutaulutarrasta tehtiin
etiketti purkkiin.
 Prisman joulualesta
 joka alkoi sopivasti ennen
joulua ostettiin erilaisia nauhoja jemmaan.
Näistä namupurkeista saisi tehtyä kivoja
lahjoja ystäville.
Nyt halliin katsomaan  jääkiekkoa
koko perheen voimin.

Kivaa Lauantaita !

 


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

24/12


Vihdoinkin jouluaatto !
Me ollaan jo eilen tultu Mummulaan.
Nautitaan ja vietetään yhdessä 
ihana joulu.

 
Tulin vielä toivottamaan
kaikille rakkaille 
lukijoille

HYVÄÄ JOULUA !

 



maanantai 22. joulukuuta 2014

Kuusi juhla-asussaan



HipHei !

Me ollaan saatu kuusi koristeltua. 
Pikku Tonttu tomerana auttoi koristelussa.
Lauantaina oli ratkiriemukasta kun me
avattiin kuusenkoristeloota ja
pienet kädet pääsivät valitsemaan
hauskimmat koristeet kuuseen.
 Kuusi pistettiin tönöttämään vanhaan
puiseen puolukkahillo saaviin.
Pari pientä pakettiakin olen 
paketoinut pienelle miehelle
yllätykseksi aattoiltaan.
Huomenna töiden jälkeen 
pääsemme ajelemaan Mummolaan
joulun viettoon.

 






sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Hyvää joulumieltä Porvoosta



Unelmien täyttymys kun meidän
iloinen kaveripoppoo talsi
pitkin Vanhan Porvoon katuja.
Mikä tunnelma !
Kauniisti koristeltu kaupunki ja
vanhat rakennukset saivat meidät huokailemaan
ihastuksesta.
Saimme rauhassa kiertää pieniä putiikkeja ja
istuskella kahviloissa.
Loma arjesta tuli tarpeeseen.
putiikki on sisustajan unelma.
Sieltä löytyi jotain pientä kotiin.
Welmans ei petä ikinä !
Sieltä löytyy paljon kaikkea kivaa kotiin.
Sisustus Ometan löydät myös 
vanhasta kaupungista.
Monta muuta puotia ja ravintolaa 
joihin kannattaa tutustua.

Viikonloppu oli aivan ihana ja
monta rakasta muistoa 
sydän täynnä kotiin ajelin.
Tuliaisena toi joulumielen joka
olikin pikkaisen hukassa.

Kiitos rakkaat kamut
iloisesta matkaseurasta !