torstai 23. tammikuuta 2014

Banana Cake


Pakkaspäivinä ei laiteta nenää ulos tai se jäätyy !
Pakkaspäivä voi leipoa jotain hyvää. 

Ajatus kakusta lähti jääkaappiin unohtuneista
parista banaanista ja tarkkana
ihmisenä niitä ei voinut poiskaan heittää oli siis 
hyvä syy leipoa kakku.
Kuivakakku ohjeella saa ihan makoisan 
herkun päiväkahville nautittavaksi.
Taikinaa nakkasin pähkinöitä, kanelia, muussattua banskua,
venhäjauhoja, sokeria, kanamunaa, voita ja leivinjauhetta.
Murskasin laatikosta löytyneen suklaalevyn jämät taikinaan
makua antamaan.
Aineiden mittauksen tein ihan summissa.
 Kakusta tuli mehevä ja täydellisen makuinen.
Pakkaspäivä oli pelastettu 
makealla kakulla.




lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvisena päivänä


Pakkanen paukkuu ja aurinko paistaa !
Upea ilma tuulettaa koko huusholli tekstiilejä myöden.
Eilinen aamupäivä meni ripeesti siivoillessa.
Iltavuorosta oli mukava tulla puhtaaseen kotiin ja
pujahtaa puhtoisiin lakanoihin.

Vanhasta kirpputorikuormasta kaivelin kaksi 
vanhaa ikean tyynynpäällistä.
Sujautin ne pyykkikoneeseen mustan väripanoksen kanssa.
Tyyny olivat ennen kirkkaan keltaiset.
Se väri ei oikein miellyttänyt  meikäläisen silmää.
Hei, äläkää pelätkö ei meidän kodista tule mitään musta/valkoista !
Vaikka se taitaa olla nykypäivän trendi.
Kivasti toi musta antaa särmää talviseen sisustukseen.
Ihan vielä ei ole hempeidenvärien aika eli nyt mennään 
harmaa/musta/valkoisella linjalla.
Sängyn päällä on virkattu peitto sekin on kirppu löytö.
 Yritin laittaa siihenkin mustaa, mutta
se ei siihen oikein hyvin tarttunut.
Peitosta hohkaa vielä tumman ruskea sävy.
Livenä peitto näyttää mustemmalta kuin näissä kuvissa.
Tänään pysyttelen sisällä villasukat jalassa ja nautin
vapaapäivästä kynttilöiden keskellä.
 


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kirpulta !


Meillä on alkanut arki.
Olen palannut töihin ja puolentoista vuoden vapaat on vietetty.
 Pikku mies totuttelee myös uuteen arkeen ja päiväkodin elämään.
Reippaana hän on jäänyt tarhaan leikkimään uusien kavereiden kanssa.
Olishan sitä ollut ihana jäädä kotiin pienen miehen kanssa,
mutta eipä se lottovoitto tupsahtanut meidän osoitteeseen.
Olen saanut kuitenkin viettää kotona ihanaa aikaa ja
päivääkään en vaihtaisi pois.
 
Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa 
kirpputorilla. 
Tein aivan loistavat löydöt !
Vanhan jakkaran, pellavaisen keittiöpyyhkeen ja
vanhan lasten mattopiiskan joka on oikea suloisuuden huippu.
Jakkarassa on todella kaunis puunväri ja vanha patina.
Se siis saa jäädä puuväriseksi
sitä en halua peitellä valkoisella maalilla.

Tampere on saanut lumipeitteen ja nyt täytyy lähteä sitä
ihmettelemään ulos.
Kivaa sunnuntaipäivää kaikille !
 


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Harmaa



Uusi vuosi otettiin vastaan ihan kotosalla.
Nautittiin viimeiset herkut ja olla hölläiltiin.
Pikku mies meni ajoissa nukkumaan ja
me isännän kanssa jaksoimme katsella 
naapureiden lähettämät raketit.
Melkoinen pauke taivaalla olikin.
Punaisen värin ja joulukoristeiden lähdettyä varastoon
koti näyttää yhtä harmaalta kun ulkoilma.
Ruotsin tuliaisena toin muutaman harmaan tyynynpäällisen.
Nyt oli kiva laittaa ne esille.
Pieni kuusi jäi lipaston päälle nököttämään.
Pitäisi varmaan ostaa joku viherkasvi tilalle.