keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Uusi Keittiö


Tässä tämä ny sitten olisi ...
meidän kodin sydän !

Remppa on siis valmistunut ja tavarat etsivät paikkaansa.
Paljon sitä turhaa roinaa kaapeissaan tulee säilytetyksi.
Nyt saa siivota ja hävittää turhaa tavaraa oikein
urakalla.
Yläkaappeja uuteen keittiöön en halunnut ollenkaan.
Avohyllyt ovat siitä kivoja ettei niihin tule kerättyä mitään turhakkeita.
Keittiöstä tuli juuri sellainen mitä olen aina toivonut.
Iso Kiitos Remppamiehelle !
Kaapit ovat siis Ikeasta.
Ikeassa oli aivan ihana keittiömyyjä ja 
joka opasti asiantuntevasti minua kokoajan.
Keittiö toimitettiin kotiin parissa päivässä.
Samalla meidän alakertaan vaihdettiin uusi lattia ja maalattiin
olkkarin seinät.
Ainoa unelma mistä jouduin luopumaan 
oli helmipaneeli keittiön seinissä.
Se oli loppunut kaupasta ja tehtaalta.
Olisin joutunut odottamaan sitä monta viikkoa ja
kärsivällisyyteni ei olisi siihen riittänyt.
Valitsin kuitenkin aivan tavallista puupaneelia tilalle.
Vihdoinkin kaunis hanani sai kaverikseen 
posliinialtaan.
Tykkään tästä pari valjakosta !
 


Pikkuinen renginkaappi on löydetty Torista.
Kiitos vaan Lammille eräälle ihastuttavalle Rouvalle
joka kuljetti kaapin Tampereelle asti.
Karu pikku kaappi sai valkoisen maalin pintaansa.
Enempää en sitä rupea korjaamaan
vaikka sen ovikin on haljennut.
 

33 kommenttia:

  1. Ihastuttava, rauhallinen..yläkaappien puuttuminen tekee levollisen vaikutelman!

    VastaaPoista
  2. Keittiöstä tuli upea! Itselläkin unelma yläkaapittomasta keittiöstä!, ja posliinialtaasta, ja kyllä tuollainen ihana hana ja pikkukaappikin sinne mun unelmakeittiöön ottaisin mieluusti! Kyllä nyt on ihana kokkailla... Onnea uudelle keittiölle!!!!

    VastaaPoista
  3. Oi miten suloinen! Selkeä ja kuitenkin kodikas :)

    Mulla on myös keittiön sisustus muuton jäljiltä ajankohtainen asia, tässä kuvaa :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana keittiö! Voi kun sais itekkin suunnitella nyt keittiön uudelleen, tulis aivan erilainen mitä nelisen vuotta sitten ku se tehtiin. Oon aina ajatellu ettei meillä onnistuis mitenkään avohyllyt keittiössä, ku tarvii muka kaappitilaa niin paljon. Mutta just tänään oli puhetta miehen kans että niinhän se menee, että mitä enemmän sitä kaappitilaa on, niin sitä enemmän sinne kerää tavaraa. Ei tosiaan tarvis niin paljon rompetta olla keittiön kaapeissa mitä meilläkin on :/

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis keittiö! Tuo pikkukaappi on ihana.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis keittiö! Ajattelin ennen, ettei ilman yläkaappeja voisi mitenkään pärjätä, mutta mikä ettei... Renginkaappi on aivan ihana :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis levollinen keittiö ja renginkaappi on kerrassaan ihana!
    Onnea uudelle keittiölle:)

    VastaaPoista
  8. Kaunis keittiö! Onnea lattian ja seinienkin remontoimisesta, siellä on ollut kova urakka ja nyt saa nauttia lopputuloksesta :). Meillä olisi sama joskus edessä; lattia, seinät ja keittiön uudistus. Ihan samoja kaapistoja oon ikeasta katsellut... :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana keittiö! Ja tuo pikkukaappi....miten suloinen! Nyt on hyvä kokkailla tuossa keittiössä:)Onnea uuteen keittiöön:)

    VastaaPoista
  10. Ihastuttavalta näyttää!
    E-R

    VastaaPoista
  11. Onpas kaunis keittiö! Tämäntyylinen kovasti itselläkin toiveissa saada.

    VastaaPoista
  12. tulipa siitä kaunis <3
    kävin juuri kuvaamassa yhtä romanttista keittiötä, tosin sinulla on raikkaampi tunnelma, tämä on sellainen enempi hämyinen :)
    http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/2013/07/romanttinen.html

    VastaaPoista
  13. Onnittelut uuden ihanan keittiön omistajille!

    VastaaPoista
  14. Voi,tuollaisessa keittiossa olisi aivan ihana kokkailla!!!
    Tykkaan!!!

    VastaaPoista
  15. Kaunista!! Itsekään en yläkaappeja uuteen kotiimme huolinut - ja sama allaskin meiltä löytyy! ;)

    VastaaPoista
  16. Ilmava ja maalaisromanttinen keittiö.

    VastaaPoista
  17. Todella kaunis tuli! :) posliiniallas ja avohyllyt olisi tännekin tervetulleita, tai no koko keittiöremppa! Ihanaa, että sait unelmien keittiösi! <3

    VastaaPoista
  18. Todella upea lopputulos. Eritysesti pesuallas ja rengin kaappi ovat upeat ilmestykset!

    VastaaPoista
  19. Moikka
    Onko hana ja allaskin ikeasta? Näyttävät kovin samanlaisilta, joita olen havitellut (toivottavasti syksyllä) valmistuvaan pihamökkiini. Saas nähdä, mihin nyt päädyn. Nuo ovat tosi kauniit kaappeineen. Ikeassa oli myös toinen hieman halvempi hana vaihtoehto, johon tod.näköisesti päädyn, kun kyseessä on vain askartelupajani.

    VastaaPoista
  20. Ihana tuo kun ei ole yläkaappeja!! Meillä se vaan ei ollut mahdollista, kun on muutenkin pieni keittiö :(

    Onko sun blogilla muuten fb sivut? Olis helpompi seurata... :)

    VastaaPoista
  21. Ompa herkku keittiö ja tuo pikkukaappi on niin ultrasöpö kanssa!! En malta odottaa uutta kuvapläjäystä täältä! =D

    VastaaPoista
  22. Kiitokset ihanista kommenteista !
    Kyllä olen todella tyytyväinen uuteen keittiöön.
    Siitä tuli semmoinen kun halusin.
    Allidaalia ei ole vielä facebookissa ... ehkäpä sitte joskus ;)
    Hana ei ole Ikeaa.
    Teen hanasta oman postauksen ja saatte siitä sitten tarkemmat tiedot.
    Kivaa Viikkoa Kaikille !

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana keittiö! Kaappi ja hana kyllä kruunaa koko komeuden. Hanapostausta odotellessa!

    VastaaPoista
  24. Juuri tuollaisen lavuaarin minä tahtoisin :)

    VastaaPoista
  25. Aivan ihana raikas ja avara keittiö. Minulla on keittiössa samanlainen allas ja tuollaista hanaakin haaveillut. Ainoa ongelma on ollut, kun hanassa itsessään ei ollut astianpesukoneelle sitä sulkuventtiiliä. Huomasin kuvassa että teillä on aivan ihastuttava sulkuventtiili.. tai miksi sitä nätimmin sanoisi, ast.pesukoneen venttiili. Mistä ihmeestä löysit noin ihanan? markkinoilta olen löytänyt vain tylsiä oraksen malleja.

    VastaaPoista
  26. Oi miten kaunista <3 Harmoninen ja kerrassaan täydellinen :)

    VastaaPoista