Keittiö sai lampun jo jonkin aikaa sitten.
Ikeaan taas luotettiin tälläkin kertaa !
Olisin halunnut oikeen roheen ja ruosteisen valaisimen
keittiöön. Halvan hintansa takia
katossa roikkuu 15e valaisin.
Valaisin oli aika kirkkaan alumiininen ja
päätin suhautella pintaan sinkkimaalia.
Nyt istuu paljon paremmin mun kyökkiin.
Leipälapiosta olen haaveillut pitkään.
Lapio löytyi !
Ajan kulumaa ja historian havinaa,
kaunis kapistus kaikkineen koloineen.
Monta leipää on varmasti lapiolla uuniin pistetty.
Vaikkei meidän rivarikämpän keittiöstä
ison talon tupaa saakkaan, niin en ikinä lakkaa ihailemasta
ajan patinaa mikä näkyy näissä vanhoissa tavaroissa.
Minäkään en voi olla kyllästymättä wanhoihin aarteisiin:) Ja niin vaan niitä tähän rivariasuntoommekin hankin:)
VastaaPoistaBlogissani on arvonta, käypä osallistumassa!:)
Kaikki vanha ja rosoinen on vaan niin kaunista.
PoistaOnneksi ne voi pelastaa :)
Olen suunnitellut vastaavaa suhattelua meidän pojan lamppuun mut pysyyköhän lasipinnalla (matta)? se voi kyllä kuultaa läpikin. 15e kuulostaa kyllä hyvältä hinnalta eli saatan pikaisesti kipaista ikeaan :)
VastaaPoistaEn ole kokeillu maalia lasipinnalle. Voi olla että se lähtee valumaan. Ikeaan vaan !
PoistaTulipa lampusta hieno, taas pitää todeta että kyllä vaan voi saada kaunista halvallakin, jos käyttää mielikuvitusta :)
VastaaPoistaOn aina kiva löytää se halpa vaihtoehto.
PoistaEihän sitä sisustamiseen tarvi omaisuuksia laittaa :)
Voi mahoton kuin kaunis tuo keittiö on <3 Ja lampusta tuli aivan ihana! Leipälapio on ihana!
VastaaPoistaKiitti Jonna ! Lamppu on kyllä ihan omian nyt meitin kyökkiin.
PoistaLapio oli todellinen löytö ja pitihän se kattoon kiinnittää :)
Mahtava lapio! Ja edellisen postauksen ruosteinen öljylamppu, huih, kun ihan sydän sykähtyi sen nähdessä ;)
VastaaPoistaLapio on kyllä aika rohee ! Öljylampun löysin jokunen vuosi sitten romutorilta eurolla. Löytö sekin :)
PoistaKeittiösi on ihastuttava, lamppu ja lapio sopivat sinne hienosti!
VastaaPoistaKiitos Eija !
PoistaLamppu on kaunis!
VastaaPoistaRakastan tuollaisia vanhoja esineitä, kuin tuo leipälapio....:)
Kiitti Irmastiina !
PoistaLampusta tuli ihana...ja leipälapio vielä IHANAMPI....ajan patina on NIIN kaunista:)
VastaaPoistaKiitti PikkuBertta ! Rouhea patinaa sen olla pitää :)
PoistaTodella kaunis keittiö teillä kauniine yksityiskohtineen :).
VastaaPoistaKiitos Anu !
PoistaHienoja pieniä yksityiskohtia keittiö täynnä! Kaunis kokonaisuus!
VastaaPoistaKiitos AnuElina !
PoistaToi köökki on jotain aivan uskomattoman ihanaa...niin paljon kaikkea kaunista ja ihania yksityiskohtia. Lamppukin sopii käsittelyn jälkeen sinne täydellisesti! Ja vielä leipälapionkin olet löytänyt...mistä löytyi historian havinaa?
VastaaPoistaAnsku Kiitti ! Vielä kun saisi sen vanhan tuvan :)
PoistaLampusta tuli hieno ja leipälapio on ihana :)
VastaaPoistaAnniK Kiitti !
PoistaTulipa ihana lamppu. Kauniita kuvia teidän keittiöstä.
VastaaPoistaE-R
Kiitti E-R !
PoistaHuoh, niin ihania juttuja koko keittiö pullollaan<3
VastaaPoistaKiitti SisustEllen !
PoistaHei,
VastaaPoistamikä tuote tuo sinkkimaali oikein on? Mistä niitä saa ja paljon maksaa? Hieno lampun tuunaus.
-Piu-
Hei Piu ! Sinkkimaalia myydään spraypullossa. Itse ostin pullon Biltemasta. Prismassakin sitä on, mutta pikkasen tyyriinpää. Olen maalannut sillä lyhtyjäkin. Kannattaa kokeilla :)
PoistaSinkkimaalia, wau! Kiitos vinkistä! Biltema on ihan paras... ;D
VastaaPoistaOih miten kaunis keittiö! Ja tuo leipälapio ♥
VastaaPoista