sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vanhat Pitsit


Supertehokas viikonloppu takana
pihatalkoot, ikkunoiden pesua, parvekkeen jynssäystä ja
pyykinpesua.
Koti tuoksuu vievästi uimahallilta kun kuurasin vielä kylppärin ehtoolla
kloritella. Kiva aloittaa työviikko kun on saanut kotona jotain
aikaiseksi. 
Tänään pojat pitivät ns. poikienpäivän. Kävivät ihastelemassa
amerikanautoja messuilla ja hummailivat kaupungilla.
Meikäläinen sai ihan rauhassa kuurata kämppää ja kuunnella rokkia.
Tykkäsin !
Pihatalkoista toin sisälle muutaman omppupuun oksan.
Laitoin ne makkariin odottelemaan silmujen puhkeamista.
Puhtaa petivaattet vaihdoin ja samalla meni vaihtoon tyynynpäällisetkin.
Vanhat pitsit valtasivat sängyn.
Kuukausi sitten meille tuli uusi huonekalu,
pieni punainen pöytä.
Hassun värinenhän se on, mutta nyt on menossa niin monta
projektia että pöydän maalaaminen saa luvan odottaa.
Sängylle heitin päiväpeitoksi kirpulta viime kesänä 
löytyneen peiton. Siinä olikin sattumalta samaa
punaista kun vanhassa pöydässä.
Nyt lähden moikkaamaan nukkumattia.

Hyvää Yötä ja
reipasta ensi viikkoa !
 







20 kommenttia:

  1. Kaunis päiväpeitto ja ihanat tuo pitsikukat tuossa kynttiläpurkin ympärillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hansuli ! Kynttilälyhty on ihana muisto
      ystävän häistä viime kesältä.
      Kivaa viikkoa !

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :)
      Raikasta tulikin pienellä siivouksella.

      Poista
  3. Ihanan kutsuva vuode ja puhtaat lakanat! Meilläkin puhjahdettiin tänään puhtoisiin kesäkukkaisiin lakanoihin. Viikonlopun puuhailut ovat kyllä parhautta, etenkin kun puuhat kohdistuu kotiin :)

    Pöytäkin on löytänyt paikkansa, sopiikin ihanasti tuohon ja piristää makkaria kauniisti. Ja todellakin peitto ja pöytä täydentävät toisiaan <3

    Mukavaa työviikkoa kamuseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku !
      Puhdas koti on parasta.
      Makoisasti kyllä nukutti puhtoisissa lakanoissa.
      Makkarissa on nyt sitte pöydän paikka :)
      Katsotaan kuinka kauan, hih,
      Kivaa viikkoa Kamulle ♥

      Poista
  4. Ihanaista pitsiunelmaa=)
    Sänky näyttää niiiiiiin huokuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Jaana Kristiina !
      Vanhat lakanat ja pitsit on mun heikkous ♥

      Poista
  5. Oi miten ihana makkari <3
    Ja nuo pitsit....ihan aarteita.
    Ja kaikki niin kaunista :)

    Aurinkoisia päiviä ystäväiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikke !
      Vanhat pitsit on niin lähellä syräntä ♥
      Reippasta viikkoa !

      Poista
  6. Voi kuinka suloista taas <3 Ihanaa vappufiilistä sinne!

    VastaaPoista
  7. Kaunis päiväpeitto ja ihanat pitsityynyt.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Vanhat pitsit ovat minun heikkous. Kaikki
      lakanat ja tyynyliinat pitäisi kirpuilta pelastaa :)
      Kivaa Vappua Tiinalle !

      Poista
  9. Aivan ihana uusi asukas!
    Hauskaa vappua sinulle!

    VastaaPoista