Perjantain matkattiin ystävien luokse Kokkolaan.
Päivällä jaksoimme kierrellä sisustuskaupat ja
Juthbackanin markkinat.
Onneksi markkinoilla ei satanut kun kolusimme sitä läpi.
Teimme hyviä löytöjä ja niistä kerron sitten myöhemmin.
Perjantai-iltana saunoimme Jonnan kotona ja
nautimme hyvän iltapalan.
Jaksoimme turista myöhään yöhön.
Lauantai aamuna herkuttelimme maukkaalla
mustikkarahkalla, tuoreilla croisanteilla ja kahvilla.
Aamupalan jälkeen ripsarit silmiin ja menoksi !
Seuraava pysäkki oli
Kannuksessa.
Puodissa on ihastuttava sisustuskauppa.
Uudet Greengate tuotteet olivat saapuneet
puotiin ja me pääsimme niitä hypistelemään.
Täältäkin löytyi jotain pientä tuliaista kotiin.
Ruususella vierailun jälkeen
ajelimme
Kiken luokse
Kauniit asetelmat ja ihanat vanhat
rakennukset koristivat pihamaata.
Talossa on lämmin ja kotoinen tunnelma.
Lapset ja Kiken puoliso ottivat meidät avosylin vastaan.
Vanhat huonekalut ja narisevat lautalattiat
saivat akka köörin huokailemaan
ihastuksesta !
Pienet yksityiskohdat kruunasivat
jokaisen huoneen.
Tästä kodista näkyy Emännän
intohimo sisustamiseen.
Keittiö on tämän kodin sydän.
Talon Emäntä kokkasi meille
maittavan kanakeittolounaan
tuoreineen sämpylöineen.
Lounaan aikana Kikke kertoi talon historiasta
jasiitä mitenkä he ovat taloa remontoineet.
Päiväkahvilla saimme maistaa
daim-marenkikakkua ja tuoretta pullaa.
Vatsat täynnä jaksoimme ihastella
talon kauneutta lisää.
Uusimmassa Kotivinkissä on talosta
lisää kuvia.
Kotimatkalle saimme korillisen omppuja Jonnan
pihamaalta.
Olen onnekas kun minulla on näin ihanat ystävät
ja
olen saanut viettää heidän kanssa kivan viikonlopun !
Kiitokset
Jonna & Kikke
vieraanvaraisuudesta !
Halauksin
Allidaalia
Voi elämä..AI-VAN ihastuttavia kuvia!! <3
VastaaPoistaMelkoisen mahtava reissu teillä!
Kiitos Eija !
PoistaOli mahtava reissu ja oli ihana tavata ystäviä pitkästä aikaa <3
Oih, mikä koti! Niin kaunista! ♡
VastaaPoistaKiitos Jenni !
PoistaOlen todella onnekas kun pääsin vieraaksi moneen kauniiseen kotiin. !
Ilo oli kokonaan minun puolellani♥ ihanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos Jonna ! Yritin parhaani mukaan tallentaa kauneimmat kohdat vierailustamme. Onni on omistaa ystäviä <3
PoistaOli ihana saada teijät vieraaksi myöskin meille <3
VastaaPoistaSä oot tallentanut niin kivoja kuvia ihanasta vkl:sta.
Luulenpa, että selaan näitä meijän vkl:n postauksia vielä monet monet kerrat ja lievitän ikävääni ;)
Kiitos kun saimme tulla vierailulle !
PoistaKaunis kotisi oli näkemisen arvoinen ihanuus <3
Terveisiä koko perheelle ! Haluan tulla toistekin kylään.
Wau miten upeita koteja olet päässyt katsomaan ♥
VastaaPoistaJa suloinen putiikki!
Olen kyllä onnekas kun omistan näin ihanat ystävät ja pääsin vieläpä vierailulle heidän luokseen.
PoistaPutiikki on myös käymisen arvoinen kohde ! :)
Ystävät <3 Kiitos ihanasta viikonlopusta <3
VastaaPoistaKiitos ystäväiseni sinulle kivasta matkaseurasta <3
PoistaHymy korvissa olen miettinyt meidän yhteistä viikonloppua !
Ihana viikonloppu teillä ollut! Ja kuvat vaan niin kauniita :)
VastaaPoistaOli ihana viikonloppu ja monta kivaa muistoa jäi sydämmen sopukoihin <3
Poista