Heippa !
Meillä on ollut monta vuotta
sininen komuutti.
Komuutti on seilannut ympäri kämppää.
Välillä olen miettinyt sen myymistä eteenpäin, mutta
tykkään siitä kuitenkin niin paljon etten ole
vielä raaskinnut laittaa myyntiin.
Jotain kohennusta se kuitenkin vaatisi.
Ehkäpä vaan sininen väri kyllästyttää eniten.
Eräänä sunnuntaina päätin
ottaa kuumailmapuhaltimen esiin.
Sitten alkoikin kova raaputtelu ja
maalin poisto.
Tästä kovasta hommasta ja valmiista tuotoksesta
laitan teille pian kuvaa.
En muista olenko kuvaillut meidän
rappusia.
Nyt korjaan asian ja nappasin kuvaa teille
näytille.
Mummulasta joskus kiikutin puisen
tappinaulakon meille.
Sutaisin pintaan valkoisen maalin ja
ruuvasin sen seinälle.
Naulakossa roikkuvat tavarat vaihtuvat aika
tiuhaan.
Tällä kertaa siinä roikkuvat
Leon pieneksi jääneet jamekset.
Kirpulta löytyneet vanhat nyrkkeilyhanskat.
Ne on tosi makeet ja hauskasti kuluneet.
Niillä on taidettu hakata säkkiä
urakalla.
Uutena juttuna
meille saapui Irislight
pallovalot.
Löysin valot Metsäpellon puodilta.
Tänään sain ihanaa palautetta blogistani.
Palaute oli yllättävä ja sydäntä
lämmittävää.
Nämä kivat kohtaamiset ja
kehut antavat lisää
puhtia bloggailuun.
Nyt reippaana
treeneihin !
Halauksin
Allidaalia
Onpa ihana komuutti.
VastaaPoistaKiitti Niina :)
PoistaNuo Leon pökät on kyllä niin somat <3 Ja komuutti vain parani käsittelyssä...innolla odotan kuvia mihin se päätyy ja jäikö se upean rouheaksi :) Mukavia reenejä!
VastaaPoistaMini pökät on niin mageet etten raaski heittää niitä kierrätykseen.
PoistaEn ainakaan vielä :) Upea rouheus tuli komuutista esiin :)
Oi, Niin kaunis komuutti <3
VastaaPoistaKiitti Aidafoun :)
PoistaVoih ja oih, tuo komuutti olisi ollut täydellinen meidän kylppäriin allaskaapiksi ja juuri tuon värisenä!! Mulla on tänä keväänä ollut ihan ihme sinisen himo, sellaisen pastellisen vaalean ja murretun likaisen kuten siun komuuttis <3
VastaaPoistaVäri komuutissa on vanha ja ihan ok. Mutta nyt vaan kyllästyttää sitä katsella. Onneksi sen saa uudestaan maalattu jos alkaa kaduttamaan maalinpoisto :)
PoistaUpea kmuutti! :) mikä väri, niin herkku! :) oli kyllä upea peli leijonilla, oikein jönnitysnäytelmä. :) ihanaa viikkoa sulle!
VastaaPoistaKiitti saikku ! Vanha sininen on nyt muisto vain. Rouhee puupinta tuli tilalle.
PoistaOn muuten tosi kaunotar! Mikä ihana onni, että sentään jotkut ihmiset ovat säästäneet näitä kauniita kalusteita. Mieti kuinka paljon upeita vanhoja puukalusteita on mennyt roviolle...
VastaaPoistaValoisaa päivää sulle sateesta huolimatta!♥
Ennen aikaan taidettiin monessa kylässä polttaa juhannuskokossa muutamat huonekalutkin.
PoistaOnneksi nyt niitä osataan jo pelastaa ! :)
Tosi kaunis, jännityksellä odotan tuliko siitä vielä kauniimpi...
VastaaPoistaTuli kauniimpi :)
PoistaSun käsissä kommuutti muuttu varmasti vielä kauniimmaksi!
VastaaPoistaKiitti Eerika :)
PoistaNiin kaunis komuutti <3 ihana idea laittaa pieneksi jääneitä farkkuja esille tuohon naulakkoon! Mukavaa loppuviikkoa sinne :)
VastaaPoistaKiitti Kaaru ! Mini jamekset on niin suloisia. Ihanasti muistuttaa kuinka Meidän poitsu on kasvanut :)
Poistavoih...pikkufarkut ,,,nyyh! meillä ei enään pikkujalat steppaile kun eteisessä asuu tuhatjalkanen kanootteineen :)
VastaaPoistaEikös olekin hauskat pikku jamekset :)
PoistaSä osaat kyllä luoda näitä suloisia tunnelmia ♡♡
VastaaPoistaKiitti ihanainen Eija :)
PoistaOn kyllä hienon näköinen komuutti. Itselläni on vanha lipasto, jonka sain isovanhemmiltani. Pitäisi vain maali poistaa ja maalata uudelleen, niin olisi taas kuin uusi. https://www.tarvaspinnoite.fi/hiekkapuhallus
VastaaPoista