Heips !
Omaps viime postauksesta kulunut pitkä tovi.
Viikolla mennään pää kolmantena jalkana, suhataan ja
sähelletään oikein urakalla.
Blogi on jäänyt ihan hunningolle tässä tiimellyksessä.
Onneksi nämä viikonloput ovat vähän leppoisempia.
Tämä viikonloppu on kiva kun koko perheellä on vapaata.
Aamulla käytiin puistossa luistelemassa ja leikkimässä.
Kotiin tultiin tumput märkinä ja nälkäkin kurni masuissa.
Muutamat pääsiäiseen liittyvät askartelut on
viikolla saanut valmiiksi.
Kerron niistä sitten myöhemmin,
kuvien kera tietenkin.
Eteisen kaapin ovet saivat myös maalia
pintaansa. Pari pikku projektia on työn alla, mutta
taitaa tunnit loppua tästä viikonlopusta.
Malttamattomana tekisi mieli aloittaa
kaikki jutut samalla kertaa.
Onko muissa tätä samaa vikaa ? :)
Ei vaan malttaisi tehdä yhtä juttua loppuun asti, hih.
Eilen kävin ihan pikana
ruokakaupassa ja siellä olikin ihania pieniä narsisseja.
Kevättä odotellessa nämä piristää olkkarin vaaleaa
tunnelmaa kivasti.
Kohta pitää mennä herättelemään pikku ukkoa päikkäreitä.
Muuten hän nukkuisi viisikin tuntia, jos
vain saisi. Meidän pitää vielä keretä askartelukauppaan.
Koska muutama räpellys odottaa
tekijäänsä.
Aurinkoista viikonloppua !
halauksin
allidaalia
Kaunis koti sinulla! Narsissit ovat ihania, varma kevään merkki, kun niitä näkee kaupoissa. Tuovat kivasti piristävää väriä kotiin.
VastaaPoistaIhana piristävä kevään merkki.
PoistaNyt vaan odotellaan lumien sulamista.
Voi miten valoisaa ja keväistä, kukkaset piristävät aina ❤️ Mitähän jännää siellä askarrellaan ☺️
VastaaPoistaNyt yksi askartelu juttu paljastettiin. Toinen vielä odottaa tekijäänsä :)
PoistaNarsissit <3 Ei tule kevättä ilman narskuja <3
VastaaPoistaEi tule kevättä ilman keltaisia narskuja :)
PoistaNarsissit on lupaus keväästä ja auringosta! Kaunista:)
VastaaPoistaNyt vaan odotan että lumet sulaa ja hiirenkorvat ilmestyy.
PoistaMinulla on usein sama tunne. Kaikkea tekisi mieli tehdä, mutta päivä loppuu kesken ja ruuanlaitot ja muut perushommat tulevat häiritsemään luovaa toimintaa....
VastaaPoistaPitäisi joskus antaa vaan itselle luovaa tilaa :) Inspiksen sykkeessä ei ole haluja nakkisoosia vääntää. Sen takia sähläänkin liikaa kaikkia hommia yhtä aikaa :)
Poista