tiistai 17. syyskuuta 2019

syksy saapui



heippa

Herätellään pitkään uinunutta blogia uuteen eloon syksyn kunniaksi.
Viimeisestä päivityksestä onkin tovi vierähtänyt.

Mitä teille ihanat lukijat kuuluu ?
Tuoko syksy toivottua inspiraatiota kodin laittamiseen ?

Minulle kuuluu hyvää.
Olen saanut uuden työpaikan. Paikkaa olen jo pitkään toivonut ja onnekseni
minut siihen hommaan valittiin. 
Toivottavasti tämä olisi nyt minun eläkevirka.
Perhe voi hyvin ja on kiireinen taas harrastusten alettua.
Pienestä pojastani on kesän aikana kasvanut reipas ekaluokkalainen.
Jännittäviä hetkiä ja paljon uusien asioiden oppimista kuuluu siis tähän syksyyn.

Sisustus on jokseenkin pysyt samanlaisena ja
uutta inspistä odotellessa.
Muutama viikko sitten innostuin vaihtamaan huonekalujen paikkoja.
Pientä pintaremppaakin tässä huushollissa kaivattaisiin kiperästi.

Naapurin antamista ompuista tehtiin 
omena-kaurapaistosta.
Se maistuikin makoisalta vaniljajätskin kanssa.



Kivaa viikkoa sinulle

terkuin 
allidaalia



 



4 kommenttia:

  1. Syksy on ihanaa aikaa. Kotona tulee vietettyä enemmän aikaa ja samalla myös hiukan sisustettua!
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on vietetty pieni muotoista blogitaukoa ja toisaalta se on tehnyt ihan hyvää. Syksyn tullen taas ollaan sisällä ja ihana puuhailla sisustusjuttujen parissa. Kivaa syksyä sinulle myös.

      Poista
  2. Ihanaa! Allidaalia palasi :)
    Oikein mukavaa syksyä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli is back :)
      Pieni tauko teki hyvää ja taas ollaan mukavan harrastuksen parissa. Ihanaa syksyä sinulle myös.

      Poista