keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Leivontapöytä



Heippa.


Pitkästä aikaa tarinaa myös blogin puolelle.
 Instatili on helpottanut päivitysten tekemistä ettei tänne 
blogin puolelle meinaa keretä ollenkaan.
Mutta nyt on taas putsattu kannettavasta pölyt ja 
tehty päivitykset tännekin.
 

Mummulassa oli kevään aikana pieni keittiöpöytä projekti.
Mummu kaipaili vanhaa pöytää itselleen ja pöytä löytyikin
sopivasti torista.
Joten maskusta ostettu 90-luvun pöytä tuoleineen sai lähtöpassit.
Uusi keittiönpöytä on todella vanha leivontapöytä.
Ei notku, eikä natise.
Ainoa harmi oli paksu ruskea maalikerros ja sekään ei ole
mikään ylitsepääsemätön este.
Pöytä tuotiin Mummulaan, aittasta kaivettiin kuumailmapuhallin ja 
hiomahiiri. Sattumalta kelitkin olivat puolellani ja sain puuhata pihassa
auringon paistaessa.
Onneksi olin lomalla sillä tähän projektiin meni kaksi kokonaista päivää.
Kädet hellinä hiomisesta ja hiukset vaaleana hiontapölystä oli todella voittajafiilis
kun pöytä kannettiin tupaan.
Onhan se todella upea yksilö.
Vanhat tuolit ja luonnonkukkakimppu maljakossa ovat täydellinen pari.

Mutta nyt pitää valmistautua töihin.
Kesäloma alkaa ensi viikolla, joten vielä on jaksettava
muutama päivä.




Ihanaa päivää just sulle

allidaalia










8 kommenttia:

  1. Ihana pöytä! Hyvä sinä, kun olit sinnikäs ja avulias! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Pöytä on aivan ihana. Mummulassa on kiva puuhailla kun on tilaa ja sopivat laitteet.

      Poista
  2. Siitä tuli upea! Mulla olis edessä kuuden tummanruskean bonanza-tuolin hionta ja uudelleen käsittely tänään edessä :) Tsempit lomaa edeltäviin työpäiviin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu.
      Tsemppiä projektiin. Tuolit ovatkin aina hankalempia hiottavia. Seuraavaksi minäkin hion vanhat tuolit puhtaaksi vanhoista maaleista.

      Poista
  3. Aivan ihana pöytä. Instan puolella sitä ihailinkin jo.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä on aivan ihana. Instaan nämä kuvat saakin nopsaa laitettua.

      Poista
  4. wau, miten upea pöytä maalin alta kuoriutui!

    VastaaPoista
  5. thank you for writing and publishing this article. this article is very interesting to read for me and very easy to understand and of course very useful

    VastaaPoista